Pep Guardiola ei usko Jadon Sanchon palaavan Manchester Cityn hänen aikanaan. 18-vuotias laiturilupaus siirtyi Citizensin akatemiasta 14 kuukautta sitten Borussia Dortmundiin kovan kohun saattelemana.

Sancho hylkäsi Cityn tarjoaman ammattilaissopimuksen, koska ei uskonut pääsevänsä seurassa haluamaansa rooliin edustusmiehistössä. Viime päivinä on puhuttu, että Cityllä olisi optio ostaa nuorukainen takaisin (lue lisää).

Guardiola näkee siirron epätodennäköisenä.

– Enpä tiedä. Uskon hänen siirtyneen, koska hän ei halunnut olla täällä. Koska hän ei halunnut olla täällä, en usko hänen tahtovan tulla takaisin. Ehkä tulevaisuudessa, kun on uusi seura ja uudet valmentajat, Guardiola totesi lehdistölle.

– Teimme kaikkemme Jadonin kanssa, mutta hän päätti lähteä Saksaan. Hän on saanut uransa käyntiin ja toivon hänen saavuttavan haluamansa.

Sancho on tehnyt tällä kaudella kahdeksaan otteluun kaksi maalia Bundesliigassa ja antanut kuusi maalisyöttöä.