Englannin A-maajoukkue aloitti EM-karsintaurakkansa komeasti perjantaina voitettuaan Tshekin Wembleyllä maalein 5-0.

Maanantaina 19 vuotta täyttävä Jadon Sancho on tekemässä vauhdilla nousuaan yhdeksi Englannin tulevista suurpelaajista.

Dortmundia seuratasolla edustava Sancho pelaa uransa toista ammattilaiskautta. Viime kausi sujui vielä varsin pienellä vastuulla, mutta kuluvalla kaudella Sancho on noussut Dortmundin ehdottomaksi avainpelaajaksi. Se on nostanut Lontoossa syntyneen oikean laiturin myös Englannin A-maajoukkueeseen.

Sancho kehui vuolaasti maajoukkuetoveriaan Raheem Sterlingiä Sky Sportsille antamassaan haastattelussa.

– Hän on loistava pelaaja. Ennen kaikkea hän kuitenkin näyttää kaikille nuorille pelaajille, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Olen varma, että hän etenee urallaan vielä pitkälle. Olen onnellinen saadessani pelata hänen kanssaan, Sancho totesi.

– Hän on hieno persoona. Raheem antaa jatkuvasti meille nuoremmille vinkkejä. Hän on minun tapaani kotoisin Lontoosta ja tuntee taustani. Hän tietää, mistä olen ponnistanut tänne.

Montenegro isännöi maanantaina Englantia EM-karsintojen toisella kierroksella.