Borussia Dortmundin johtohahmot vakuuttavat vuorotellen, että Manchester Unitedin himoitsema laitahyökkääjä Jadon Sancho ei ole lähdössä seurasta tänä kesänä.

Aiemmin tällä viikolla Dortmundin urheilutoimenjohtaja Michael Zorc sanoi, että Sancho, 20, jää ensi kaudeksi seuraan ja kertoi päätöksen olevan ”lopullinen”. Manchester United ei ole kuitenkaan lehtitietojen mukaan valmis luovuttamaan vielä.

Dortmund olisi halunnut, että potentiaalinen diili olisi lyöty lukkoon jo ennen kuin joukkue lähtee harjoitusleirilleen Sveitsiin, jotta saksalaisilla olisi riittävästi aikaa hankkia Sancholle korvaaja. Tuo aikaraja umpeutui jo, sillä Dortmund matkusti harjoitusleirilleen maanantaina.

– Me olemme westfalenilaisia. Me päätimme tästä säännöstä [aikarajasta], jonka Zorc selitti maanantaina. Westfalenilaiselle lopullinen tarkoittaa lopullista, kommentoi Dortmundin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke RTL:lle.

– Jadon Sancho pelaa kanssamme kaudella 2020-21. Tämä ei ole tulkittavissa millään muulla tavalla.

Englannin A-maajoukkueessa 11 ottelua pelannut Sancho siirtyi Borussia Dortmundiin kesällä 2017 Manchester Cityn organisaatiosta. Viime kaudella hän pelasi 44 ottelua tehden niissä yhteensä 20 maalia ja syöttäen yhtä monta.