John Stones on valmis käyttämään osan lomastaan melkoiseen urakkaan. Manchester Cityn toppari aikoo katsella videolta jokaisen Englannin MM-ottelun nähdäkseen, mitä virheitä hän teki.

Stones oli Venäjän turnauksessa Englannin suurimpia onnistujia. The Three Lions palasi 28 vuoden jälkeen neljän parhaan joukkoon sijoittuen kisoissa neljänneksi.

– Aion katsoa kaikki Englannin pelit omalla ajallani selvittääkseni, mitä teimme molemmin puolin kenttää. Jos et tee maaleja, et voita otteluja. Jos et pidä maaliasi puhtaana, et voita myöskään. Se on karu totuus, kun pelaat korkeimmalla tasolla, Stones sanoi Telegraphille.

– Mielestäni on aina hyvä analysoida itseään ja olla itsekriittinen. Sillä tavoin olen kehittynyt tähän asti. Sitä täytyy olla ankara itselleen. Epäonnistumistesi opiskeleminen on ainoa tapa tulla paremmaksi.

Stones vakuuttaa myös olevansa käytössä elokuun alussa, kun valioliigamestaruutta keväällä juhlinut City kohtaa Community Shield -ottelussa FA Cupin voittaneen Chelsean.

– Palaan ensimmäiseen peliin Chelseaa vastaan Community Shieldissä. Pidän tauon. Kaksi tai kolme viikkoa poissa. Haluan vain olla varma, että olen kaudella kunnossa, puolustaja lisäsi.