Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær on antanut tällä kaudella kiitettävästi vastuuta nuorille pelaajille.

Otsikoihin ovat päässeet etenkin seuran omasta akatemiasta ponnistaneet laitapuolustaja Brandon Williams ja hyökkääjä Mason Greenwood, joka on 12 osumallaan Unitedin kolmanneksi paras maalintekijä tällä kaudella.

Greenwood sai hiljattain ison kehun myös Unitedin viime kesänä jättäneeltä tähtihyökkääjältä Romelu Lukakulta, joka nimesi hänet seuran parhaaksi nuoreksi pelaajaksi.

Manchester Unitedin keskikenttäpelaajalta Frediltä kysyttiin Trivelan haastattelussa, mitä mieltä hän on 19-vuotiaasta Williamsista ja vuotta nuoremmasta Greenwoodista. Fred kehui kumpaakin mahtavaksi pelaajaksi, mutta hänen mielestään Unitedissa on yksi vielä vakuuttavampi nuorukainen.

– Tällä seuralla on tärkeä rooli monien akatemiapelaajien peluuttamisessa. Se tunnetaan siitä, että se on historiansa aikana antanut peliaikaa akatemiapelaajilleen, kommentoi brasilialaispeluri Manchester Evening Newsin mukaan.

– He ovat kaikki mahtavia pelaajia, joilla on paljon potentiaalia tulevaisuutta ajatellen. He kaikki ovat todella hyviä, eivätkä he ole edustusjoukkueessa syyttä suotta. Mutta minuun suurimman vaikutuksen on tehnyt James Garner.

– En sano tätä siksi, että hän pelaa samalla paikalla kuin minä vaan siksi, että hän on pelaaja, jolla on vakuuttava pelikäsitys. Hänellä on valtava tulevaisuus edessään Unitedissa.

– Sen lisäksi, että hänellä on vakuuttava pelikäsitys, hän pelaa aina pää ylhäällä, hänellä on vakuuttava laukaus ja uskomattomat syötöt. Hän on pelaaja, jota ihailen paljon.

Viime kuussa 19 vuotta täyttänyt Garner on Williamsin ja Greenwoodin tapaan Manchester Unitedin oma kasvatti. Hän sai debyyttinsä seuran edustusjoukkueessa viime vuoden helmikuussa, kun hän tuli vaihdosta Fredin tilalle 3-1-voitossa Crystal Palacea vastaan Valioliigassa. Keskikentän pohjalla viihtyvä Garner on esiintynyt yhteensä seitsemän kertaa Unitedin ykkösmiehistössä.