Liverpoolin keskikentällä edelleen kovia otteita esittävä James Milner teki valioliigadebyyttinsä jo teini-ikäisenä, ja tällä hetkellä koossa on todella komeat 523 ottelua korkeimmalla sarjatasolla. Valioliigan mestaruutta 33-vuotias kävi juhlimassa kahteen otteeseen Manchester Cityn paidassa.

61 maaottelua pelannut ikiliikkuja sanoo jokaisen päivän tuovan edelleen uutta.

– Olen ollut onnekas voidessani jatkaa näin pitkään, hyvien managerien alaisuudessa, loistavien pelikavereiden kanssa. Edelleen, jokainen kerta kentällä on mahdollisuus oppia edelleen lisää.

Seuransa sivustolla uraansa summaava konkari näkee asemassaan tapahtuneen luonnollisia muutoksia.

– Ehkä roolissani korostuu aiempaa enemmän nuorten pelaajien auttaminen. Samalla opin yhä itse niin managerilta kuin muilta pelaajilta.

Jürgen Klopp kutsui Milneriä hiljattain ”Mr.Professionaliksi”. Tämä itse tunnustaa luotsinsa kokemuksen työssä kuitenkin suuremmaksi.

– Hän on tahollaan oppinut asioita, ja ollut pelissä paljon minua kauemmin. Uskon, että siinä vaiheessa kun alkaa luulla tietävänsä kaiken, joutuu ongelmiin.

Klopp on taitava puheissaan medialle, mutta Milner sanoo, ettei kyse ole vain esiintymisestä.

– Paras puoli hänessä on, että ulkokuori ei petä. Hänellä ei ole yhtä roolia kameroille, ja toista meille pelaajille. Hän on meille rehellinen, ja elää jokaisen minuutin työstään täysillä.