James Tarkowskin tulevaisuus on puhuttanut jo pitkään.

27-vuotias toppari haluaa poistua Burnleysta. Se on julkinen salaisuus. Muun muassa West Ham neuvotteli Burnleyn kanssa Tarkowskin siirrosta edellisessä siirtoikkunassa, mutta Burnley hylkäsi Lontoosta saapuneen noin 35 miljoonan euron tarjouksen.

Tarkowskin sopimus Burnleyn kanssa päättyy ensi kauden jälkeen. Burnley on tehnyt topparilleen jatkosopimustarjouksia, mutta Tarkowski haikailee muualle.

Tarkowski käväisi Telegraphin haastattelussa ja kertoi saamastaan jatkosopimustarjouksesta.

– Burnley tarjosi minulle jatkosopimusta viime kauden alussa. Se tarjous ei ollut lähelläkään sellaista, jonka olisin voinut allekirjoittaa ja seura ymmärsi sen. He ovat tehneet uuden tarjouksen tänä vuonna, mutta se on edelleen sellainen, etten allekirjoita sitä, Tarkowski totesi.

– Rahalla on merkitystä, mutta tässä tilanteessa tulen hyötymään taloudellisesti joka tapauksessa, joten en ajattele sitä sen suuremmin. Minua kiinnostaa enemmän urheilullinen puoli.

– Burnley on nyt kahden siirtoikkunan ajan ollut sitä mieltä, ettei minusta tarjotut summat ole olleet riittäviä. Se on minulle ok, koska olen allekirjoittanut neljän ja puolen vuoden mittaisen sopimuksen.