Bayern Münchenin puolustaja Jérôme Boateng oli viime kesänä siirtopuheiden kohteena. 30-vuotias myöntää, että uudet haasteet kiinnostivat, vaikka hän lopulta jäikin saksalaisjätin riveihin.

– Tiedusteluja tehtiin niin Paris Saint-Germainista kuin Manchester Unitedista, ja harkitsin vaihtoehtoja. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että olisin ehdoin tahdoin halunnut jättää Bayernin. Olen täysin tyytyväinen yhdessä maailman suurimmista seuroista, mutta uudet haasteet toki innostivat ajatuksena.

Manchester Unitedin manageri José Mourinho sai elokuussa Boatengilta puhelun.

– Soitin kertoakseni, että hänen kiinnostuksensa oli minulle kunnia, ja kiitin häntä siitä, että asetti itsensä likoon minun saamisekseni Unitediin. Kerroin syistä, joiden vuoksi en kuitenkaan lähtenyt Bayernista. On hyvin vaikeaa lähteä täältä; uudessa osoitteessa aivan kaiken pitäisi loksahtaa kohdalleen, että se voisi tapahtua.

Lähde: ESPN