Serie A -seura Sampdoriaa viimeiset kaksi kautta edustanut tanskalainen Joachim Andersen on tiettävästi niin Arsenalin kuin Tottenhamin tarkkailun alla. Nyt 23-vuotias toppari vihjaa mahdollisesta siirrostaan.

– Saattaisi olla oikea aika ottaa askel uralla eteenpäin. Agenttini on keskusteluissa useiden eurooppalaisten huippuseurojen kanssa, ja päätän pian asiasta yhdessä hänen, ja perheeni kanssa.

Ennen aikaansa Sampdoriassa, Andersen on ehtinyt edustaa kotimaansa Midtjyllandin lisäksi hollantilaista Twenteä, raivaten tiensä vuodessa sen alle 19-vuotiaiden ryhmästä edustusmiehistöön saakka.

– Mielestäni minulla on melko laaja jalkapallokoulutus, joten uskon pystyväni sopeutumaan liigaan kuin liigaan. Ei se helppoa toki tule olemaan.

Mikäli puolustajan valinta lopulta olisi Arsenal, olisi vastassa tuttu mies. Keskikentän terrieri Lucas Torreira siirtyi seuraan juuri Sampdoriasta viime kesänä.

Andersenin nykyinen sopimus jatkuu kesään 2022, ja Transfermarkt arvioi hänen markkina-arvokseen 25 miljoonaa euroa.

Lähde: Goal