Virgil van Dijk on yksi maailman parhaista keskuspuolustajista.

28-vuotias toppari pelasi ennen koronaviruspandemiaa täydet minuutit jokaisessa Liverpoolin kuluvan kauden sarja- ja europelissä.

Viime Syksynä UEFA:n Best Player -palkinnon voittanut van Dijk on noussut maailman kärkitopparien joukkoon viimeisten vuosien aikana. Liverpool hankki van Dijkin Southamptonista noin 84 miljoonalla eurolla tammikuussa 2018.

Liverpoolissa pelaava Joe Gomez kertoi Sky Sportsille, millainen henkilö van Dijk on kentän ulkopuolella.

– Olen sanonut tämän ennenkin. Hän on vaikuttanut minuun valtavasti. Ennen hänen saapumistaan olin nuori toppari, joka ei ollut saanut juurikaan otteluita vyölleen Liverpoolissa – tai ainakaan niin paljon kuin olisi halunnut. Tunsimme erityisen yhteyden välillämme välittömästi hänen saavuttua seuraan. Hän kohteli minua loistavasti, Gomez muistaa.

– Fakta on se, että hän on hyvin nöyrä ja maanläheinen persoona kentän ulkopuolella. Tulemme todella hyvin toimeen keskenämme ja meillä on mahtavat välit. Puhumme usein muun muassa FaceTimen välityksellä maailmaa koskettavista asioista. Se auttaa kentällä, sillä ymmärrämme toisiamme. Hän on ystäväni.

Van Dijk ohjeistaa Gomezia myös kentällä.

– Joskus hän sanoo minulle asiat suoraankin, mutta se auttaa minua valtavasti. Se, että minulla on tuollainen pelaaja vierelläni, antaa lisää itseluottamusta. Tiedät hänen voittavan kaikki kaksinkamppailut ja pääpallot.