Skotlannissa asuvan ex-maajoukkuekärjen Jonatan Johanssonin mukaan Manchester City ja Liverpool tulevat hallitsemaan alkavaa valioliigakautta.

– Jos tarkastellaan muita TOP-6-joukkueita, niin kaikenlaista hässäkkää on kesän aikana ollut ilmassa. Arsenal ja Chelsea vaihtoivat managereita, José Mourinho keskittyy olemaan José Mourinho, eikä Tottenham ole tehnyt siirtomarkkinoilla yhtään mitään. Kaksi suosikkiseuraa ovat valmistautuneet ilman sen suurempaa dramatiikkaa. No, Liverpool on ostanut lähes kaiken mikä liikkuu, mutta mikäs siinä, Johansson naurahtaa.

Oman suosikkiseuransa Manchester Unitedin toimia Johansson on katsellut ihmeissään.

– Signaalit siltä suunnalta eivät ole kovin rauhoittavia. Mourinho on ollut siirtomarkkinoilla todella hiljaa. Ainakin toppariosasto olisi kaivannut kipeästi vahvistusta.

Avauskierroksella perjantaina Man United saa vastaansa parin kauden takaisen mestarin Leicesterin. Johanssonin mukaan United joutuu kovaan testiin, mutta nappaa kolme pinnaa ensimmäisestä ottelusta.

Riyad Mahrez lähti maineen perään Etihadille, joten Leicesterin täytyy todellakin tehdä taas töitä joukkueena saadakseen perjantain pelistä edes jotain kotiin viemisiksi. Luulen, että United kääntää tämän rutiinilla edukseen.

Johanssonin mukaan Valioliigan avauskierroksilla kannattaa ottaa huomioon kesän MM-kisojen aiheuttama rasitus.

– Moni jengi on ollut kokonaan kasassa vasta viikon tai kaksi, kun MM-sankarit palailevat pikkuhiljaa lomiltaan. Tämä tulee varmuudella näkymään ainakin Tottenhamin, Chelsean ja Unitedin peleissä. Cityä ei näytä mikään huojuttavan, sen verran vahvaa pelaamista se näytti Community Shieldissä viime sunnuntaina.

Niin ikään MM-pelaajilla miehitetty Tottenham on ollut lähes liikkumatta kesän siirtomarkkinoilla.

Jack Grealishia oltiin tuomassa Aston Villasta Tottenhamiin, mutta vähän täytyy ihmetellä, että miksi, Johansson aprikoi.

Harry Kane, Dele Alli ja Christian Eriksen olivat isossa osassa MM-kisoissa, tämä tulee varmasti näkymään ensimmäisissä peleissä. Vaikea sanoa, mistä Spursin hiljaiselo siirtomarkkinoilla johtuu. Jos seura haluaa tosissaan taistella uudella stadionillaan mestaruudesta, olisi sen syvennettävä pelaajistoaan roimasti, Johansson kertoo.

Arsenal ja Chelsea ovat molemmat uuden komennon alaisena. Unai Emery ja Maurizio Sarri tuovat Johanssonin mukaan ison muutoksen seurojen toimintatapoihin.

– Yli kaksikymmentä vuotta kestänyt Arsène Wengerin aika on nyt mennyttä. Emery on näyttänyt kesän aikana olevansa todellinen ”Hands on” -valmentaja, joka vetää treenejä itse, on aktiivisesti mukana kentän laidalla ja näyttää tsemppaavan pelaajia jokaisessa mahdollisessa välissä. Arsenal ei pre-seasonilla hävinnyt yhtään ottelua, mutta siitä ei kannata sen suurempia johtopäätöksiä vetää. Kiinnostavaa on nähdä, mihin suuntaan Emery Tykkimiehet vie.

– Chelsea ei vakuuttanut Cityä vastaan Community Shieldissä, mutta on siitäkin huolimatta yksi suosikeista aina mestariksi asti. Muutos pelitavassa vaatii aina aikaa, saa nähdä kuinka paljon Sarri sitä saa, ”Tintti” Johansson päättää.

Viasat ja Viaplay välittävät valioliigaottelut kotikatsomoihin tällä kaudella. Kausi potkaistaan käyntiin perjantaina kello 22.00 Manchester United – Leicester -ottelulla.