Vuonna 2007 Ballon d’Or -palkinnon voittanut Kaká on avautunut vaikeasta suhteestaan Josè Mourinhon kanssa.

Viime vuoden lopulla pelaajauransa päättänyt brasilialainen ei yltänyt aikanaan Real Madridissa missään vaiheessa portugalilaisluotsin todelliseksi luottomieheksi.

– Vuonna 2009 hyväksyin Real Madridin tarjouksen, mutta minut tuhottiin siellä täysin, koska en pystynyt antamaan siellä samaa kuin olin antanut Milanissa. Olin täysin hukassa, Kaká sanoo UOL Esportelle.

[readmore from=Jose-Mourinho]

– José Mourinho oli minulle vaikea valmentaja. Meillä on kunnioittavat mutta monimutkaiset välit. Kun ajattelin, että hän antaisi minulle mahdollisuuden, en kyennyt osoittamaan hänelle olevani hyvässä kunnossa.

– Harjoittelin, taistelin ja rukoilin paljon, mutta ymmärsin, ettei voinut tehdä töitä hänen kanssaan, kun en saanut hänen luottamustaan. Hänen lähdettyään Real Madridista sain iloa hänen viestistään, jossa hän sanoi, että olin yksi ammattimaisimmista pelaajista, joiden kanssa hän on tehnyt töitä.

Maailmanmestaruuden vuonna 2002 Brasilian kanssa voittanut Kaká jätti Madridin vuonna 2013 ja palasi Milaniin. Mourinho aloitti nykyisessä seurassaan Manchester Unitedissa vuonna 2016.

Lähde: FourFourTwo