Manageri José Mourinholla on yhä Manchester Unitedin joukkueen luottamus, vaikka Punaisten paholaisten kausi on sujunut vaihtelevalla menestyksellä. Näin vakuutti seuran varapuheenjohtaja Ed Woodward.

United on Valioliigassa 12 kierroksen jälkeen sijalla kahdeksan. Mestarien liigassa manchesterilaiset ovat kahden pisteen päässä lohkokärki Juventuksesta, kun kaksi ottelua on pelaamatta.

Mourinhon ryhmä on saanut paljon kritiikkiä ailahtelevaisuutensa lisäksi puolustusvoittoisesta pelaamisestaan. Läpi kauden eri medioissa on esiintynyt väitteitä, joiden mukaan portugalilaisluotsin suhde pelaajiinsa – erityisesti Paul Pogbaan – on rakoillut. Woodwardin mukaan kaikki puhaltavat kuitenkin yhteen hiileen.

– Me olemme hyvässä tilanteessa Mestarien liigassa, ja vaikka meillä on ollut sekalainen alku kotimaan kentillä, niin joukkue ja manageri ovat yhdessä päättäneet löytää vireemme jälleen Valioliigassa, sanoi Woodward FourFourTwon mukaan.

– Meillä oli kesällä hyvä harjoituskausi Yhdysvalloissa. Vaikka emme saaneet kaikkia ykkösjoukkueemme pelaajia mukaan, koska he etenivät pitkälle MM-kisoissa, se tarjosi hyvän mahdollisuuden nuorille lupauksillemme kokea, miltä tuntuu olla osa edustusjoukkuetta.

– Me odotamme, että moni heistä siirtyy menestyksekkäästi ykkösjoukkueeseen, kuten monet ovat heitä ennen tehneet. Nykyisestä ryhmästä esimerkiksi. Jesse Lingard, Marcus Rashford, Scott McTominay ja Andreas Pereira.