José Mourinho ei jäänyt sanattomaksi Manchester Unitedin ja Arsenalin välisen ottelun jälkeen. Joukkueet päätyivät 2-2-tasapeliin (lue raportti tästä).

Mourinho oli kriittinen sekä omaa joukkuettaan että Arsenalia kohtaan. Toisaalta Mourinho antoi myös tunnustusta omille pelaajilleen. Mutta ensin siihen kritiikkiin.

– Pelasimme joukkuetta vastaan, jolla on kauden paras vaiheensa menossa. Heillä kaikki on onnistunut viime aikoina. Se on selvästi huippuvireinen ryhmä, kun taas vastassa oli joukkue, jolla on todella paljon ongelmia, Mourinho kuvaili alkuun lehdistölle.

– Kaikkien näiden ongelmien lisäksi ammuimme itseämme jalkaan. Aloitimme pelin todella hyvin. Kaikki odottivat meidän siirtyvän 1-0-johtoon, mutta he tekivätkin avausmaalin.

– Toisella puoliajalla olimme hyvässä vedossa, kunnes Arsenal selvästi yritti hidastaa ottelun intensiteettiä. Loukkaantuminen siellä, loukkaantuminen täällä ja aina peli poikki. Ja sitten me teimme maalin heille, Mourinho sanoi viitaten Marcos Rojon omaan maaliin.

Pikku hiljaa Mourinho alkoi muokata kritiikkiään kehuiksi.

– Joukkue vastasi todella hyvin. Teimme neljä maalia ja pelasimme tasan 2-2. Joskus mokaamme maalipaikoissa, vaikka tyhjä maali odottaa. Joskus teemme puolustuspään virheitä, mutta henki on fantastinen.

– Olemme turhautuneita tulokseen. Olisimme tarvinneet vähän enemmän laatua. Mutta olemme tyytyväisiä henkeen, yrittämiseen, intensiteettiin, ymmärrykseen siitä millaisia ongelmia meillä on.

Mourinho vielä kertoi, millaisia ongelmia pelaajavalintoihin liittyi – ja piikitteli siinä sivussa Argentiinan jalkapalloliittoa.

– Takalinjoilla poika [Diogo Dalot] oli ensimmäistä kertaa avauksessa, Eric [Bailly] oli puoliksi loukkaantunut eikä ollut pelannut pitkään aikaan, [Chris] Smalling oli loukkaantunut – minun on tosiaan sanottava loukkaantunut. Marcos Rojo pelasi ensimmäiset minuuttinsa tällä kaudella. [Matteo] Darmian oli kolmatta kertaa avauksessa. Moni kaveri hankalassa paikassa.

[readmore from=Manchester-United]

– Mielestäni kaikki – mukaan lukien Marcos Rojo – pelasivat hyvän ottelun. [Rojo] oli palaamassa leikkauksen jäljiltä ja lähti maajoukkueen matkaan. Hän pelasi kaksi ottelua kolmen päivän sisään, ja ongelma palasi. Arvasin sen.

Hyökkäyksessä Unitedin kolmikon muodostivat Jesse Lingard, Anthony Martial ja Marcus Rashford.

– He pelasivat hyvin. He olivat dynaamisia, intensiteetti ja liikkuminen olivat hyvällä tasolla. Me tarvitsemme tuollaista. Tarvitsemme tuollaista iloisuutta, etenkin hetkinä jolloin emme ole niin iloisia tuloksista.