José Mourinho uskoo Liverpoolin olleen tällä kaudella hyvin onnekas. Reds johtaa Valioliiga ennen sunnuntain ottelua portugalilaisen valmentamaa Manchester Unitedia vastaan.

Mourinho nosti esille joulukuun voitot Evertonista, Bournemouthista ja Napolista.

Liverpool voitti derbyn Evertonia vastaan Jordan Pickfordin lisäajan arviointivirheen ansiosta. Bournemouth kaatui Mohamed Salah’n paitsiomaalista huolimatta puhtaasti 4-0. Napolia vastaan puolestaan Alissonin viime hetken torjunta pelasti joukkueelle Mestarien liigassa jatkopaikan.

– Tottakai he luottavat toisiinsa. He ovat sarjan kärjessä ja tuntevat sen. He tuntevat olevansa onnekkaita ja kaikki menee heidän suunnitelmiensa mukaan United-manageri sanoi Telegraphille.

– He tietävät, miten kaatoivat Evertonin. He tietävät, että viimeisen ottelun avausmaali oli paitsio ja, että he olisivat voineet pudota Napolia vastaan viimeisillä sekunneilla.

– Heillä on se tunne, joka minun joukkueillani oli, kun olimme huipulla.

Liverpool on 16 ottelun jälkeen saman verran pisteitä Unitedia edellä.

– Uskon heidän olevan luottavaisia, mutta he eivät ole tyhmiä. He tietävät myös meidän heikkoutemme ja vahvuutemme. Uskon heidän kunnioittavan meidän vahvuuksiamme. He tietävät tarvitsevansa jokaisen pisteen tullakseen mestariksi.