AS Roman päävalmentajaa José Mourinhoa harmittaa, että hän oli jo aikanaan oikeassa Manchester Unitedista.

Mourinho, 59, luotsasi Unitedia vuosina 2016-2018, ja hän on yhä viimeisin valmentaja, joka on voittanut manchesteriläisten peräsimessä jotain. United juhli Mourinhon alaisuudessa liigacupin sekä Eurooppa-liigan voittoa ja tuli Valioliigassa toiseksi.

Vuonna 2019 Mourinho sanoi beIN Sportsin haastattelussa, että manchesteriläisten vieminen Valioliigan hopealle oli yksi hänen uransa parhaista suorituksista, koska seuran ”kulisseissa” tapahtui asioita, joista ihmiset eivät olleet tietoisia.

[readmore from=Manchester-United]

Mourinhon kommenteille naureskeltiin aikanaan, mutta tämä kausi on osoittanut, että hänen sanomisissaan oli perää. Unitedista on tasaisin väliajoin liikkunut huhuja ja väitteitä, joiden mukaan joukkueen ryhmähenki on rakoillut pahasti, ja pelaajilla on kerrottu olevan asenneongelmia.

Lisäksi manchesteriläisseurassa on nähty viime aikoina paljon henkilöstömuutoksia niin johtoportaassa kuin urheilupuolella. Kesän siirtomarkkinoilla niitä on odotettavissa myös pelaajistossa.

Mourinho sanoi BT Sportille, että Englannissa hän on ensisijaisesti ex-seuransa Chelsean miehiä, mutta hänestä ei ole kiva nähdä Manchester Unitedia sen nykyisessä tilanteessa.

– Englannissa minulla on tietysti yhteys Chelseaan. Niin minä näen asiat, Chelsean miehenä oltuani siellä kahden jakson aikana kuusi vuotta.

– Mutta Manchester Unitedin kannattajat ovat erityisiä. Seurassa on paljon hyviä ihmisiä, joten ei minusta ole kiva olla oikeassa [Unitedista].

– Minusta ei ole kiva olla oikeassa, haluaisin olla väärässä. Haluaisin olla väärässä, mutta tiesin, että olin oikeassa.

– Minulle ensimmäinen asia, joka on muutettava, kun asiat eivät suju, on mentaliteetti ja organisaatio, ja sitä ei ollut tapahtumassa.

– Tiesin, että minun lähtöni ei ratkaisisi tilannetta. Valitettavasti tiesin sen, mutta toivon heille kaikkea hyvää.