Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Juan Mata ei osaa sanoa ensi kauden kuvioistaan vielä mitään.

Espanjalaisen sopimus on umpeutumassa tämän kauden jälkeen, ja hän on ollut tammikuun alusta lähtien vapaa neuvottelemaan ulkomaisten seurojen kanssa.

Mata, 30, on edustanut Unitedia jo viiden vuoden ajan. Nyt tulevaisuus näyttää epävarmalta.

– En tiedä. Olen ollut Englannissa jo hyvän aikaa, liigassa, johon olen tottunut ja sopeutunut hyvin. On kuitenkin totta, että välillä tulee ikävöityä kotia, perhettä ja ystäviä, Mata sanoo AS:lle.

– En kuitenkaan tiedä, palaanko Espanjaan lähitulevaisuudessa. Suhtaudun rauhallisesti (tilanteeseen). Olen fantastisessa seurassa, Manchester Unitedissa, yhdessä maailman suurimmista.

Mata on tehnyt tällä kaudella viisi maalia ja antanut kaksi maaliin johtanutta syöttöä.

Unitedin pelaajista myös Ander Herreran ja Ashley Youngin sopimukset ovat ensi kesänä katkolla.

Lähde: Manchester Evening News