Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Juan Mata sanoo, että seuran pitää muuttaa toimintakulttuurinsa täysin noustakseen takaisin Valioliigan ja Euroopan huipulle.

United päätyy tällä kaudella Valioliigassa joko kuudenneksi tai seitsemänneksi riippuen päätöskierroksen tapahtumista. Päätöskierrokselle lähdettäessä United on yli 30 pistettä perässä rakkaita vihollisiaan Manchester Cityä ja Liverpoolia, jotka taistelevat keskenään sarjan mestaruudesta.

Manchester United vaihtoi marraskuussa manageria, kun Ole Gunnar Solskjærin tilalle tuli väliaikaisvalmentaja Ralf Rangnick. Tulokset ja peliesitykset ovat kuitenkin olleet ankeita myös sen jälkeen, ja Unitedista on läpi kauden liikkunut huhuja, joiden mukaan joukkueen sisällä on ollut eripuraa ja asenneongelmia.

Matan, 34, mukaan Manchester United tarvitsee parhaat pelaajat ja taustajoukot tekemään asioita oikeilla tavoilla, jotta se voi edes haaveilla Cityn ja Liverpoolin saavuttamisesta.

– Managerin näkökulmasta voittaminen on lähempänä, kun saa parhaan irti joukkueen jokaisesta pelaajasta, niin enemmän kuin vähemmän pelaavista. Ja valitettavasti sitä ei ole mielestäni tapahtunut tällä kaudella. Mielestäni se on isompi kuin ongelma kuin taktiikoiden yksityiskohdat tai mikä tahansa, sanoi Mata Athleticin haastattelussa.

– Minä en valitse managereita. Sen tiedän, että Manchester United tarvitsee ensiluokkaisia yksilöitä jokaiselle osastolle. Niin minä ymmärrän Manchester Unitedin. Tämän seuran pitäisi olla huippuluokkaa jokaiselta osastoltaan, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Se on ainoa tapa, jolla näen tämän seuran taistelevan isoimmista pokaaleista.

– Sitä toivon lähitulevaisuudessa. Muuten ei voi kilpailla seuroja vastaan, jotka tekevät erittäin hyviä asioita tietyllä identiteetillä ja ammattimaisella päätöksenteolla. He saavat ansaitsemansa tulokset, koska he tekevät asiat oikein. Kun ajattelee Manchester Unitedia, niin ajattelee parasta mahdollista tasoa, ainakin niin minä ajattelin varttuessani. En ymmärrä tätä seuraa, jos täällä ei ole ensiluokkaisia yksilöitä joka osastolla.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Manchester Unitedin maaliero on 37 sarjaottelun jälkeen vain +1. Kuva: Getty Images

Mata painotti, että jokaiselle pelaajalle on tehtävä selväksi, mitä Manchester Unitedin edustaminen tarkoittaa.

– Se on selvää, että olemme tehneet kentällä paljon virheitä. Olisimme myös voineet käsitellä paremmin seurassa tapahtuneita tilanteita: managerivaihdoksia, negatiivisia asioita. Me annoimme sen ehkä vaikuttaa liikaa Carringtonin (harjoituskeskuksen) energiaan.

– Tietyt vaatimukset eivät ole täyttyneet. Emme ole olleet riittävän hyviä, oli kyse sitten asenteesta, harjoitusten tasosta, kentän ulkopuolisista asioista, jotka eivät liity pelaajiin. Siitä me voimme ottaa opiksi. Jotkut asiat eivät olleet meidän käsissämme, minkä me emme saisi antaa vaikuttaa itseemme. Sellainen tunne tulee, kun näkee asioita, jotka eivät ole riittävän hyvällä tasolla. Mutta me emme olisi saaneet antaa asioiden tapahtua.

– Monet olosuhteet voivat vaikuttaa tiettyihin käytösmalleihin. Jos ei ole vankkaa pohjaa, kun huonoja asioita tulee, on vaikea pysyä koossa. Meidän pitää resetoida seuran kulttuuri. Siltä minusta tuntuu. Standardit, mitä tämän seuran edustaminen tarkoittaa jokaiselle pelaajalle, mikä oikeuttaa pelaamaan Manchester Unitedissa, mitä odotetaan kentällä ja kentän ulkopuolella.

– Monien asioiden on oltava selviä. Tämä on Manchester United, ja jokainen, joka ei täytä näitä standardeja, ei ole tehtäviensä tasalla, eikä hänen pitäisi olla täällä. Selvemmin en voi tätä sanoa.

Matan sopimus Manchester Unitedissa päättyy tähän kauteen, ja häntä on pidetty yhtenä potentiaalisista lähtijöistä, mutta espanjalaistaiturin mukaan hänen pitää vielä keskustella uuden managerin Erik ten Hagin kanssa.

– Katsotaan, miltä meistä tuntuu keskustelumme jälkeen ja mitkä hänen ajatuksensa ovat. Sen jälkeen tehdään päätös.