Liverpoolin saksalaismanageri Jürgen Klopp on ollut tyytyväinen tämän viikon Marbellan-leirin antiin.

Joukkue lensi etelään harjoittelemaan neljäksi päiväksi Mestarien liigan tulevan Bayern-kamppailun alla. Sää ei kuitenkaan ollut yhtä lämmin kuin aiemmilla kerroilla.

– Me pystyimme harjoittelemaan kovaa, Klopp tiivistää Liverpoolin verkkosivuilla.

– Pystymme tekemään oikeita asioita; jalkapallossa se yhdistyy hyvin usein intensiteetin kanssa, koska aina ei voi tehdä ainoastaan taktista puolta – liikkua vähän vasemmalle, liikkua vähän oikealle. On sekoitettava niitä ja luotava pelin mukaisia tilanteita, hän jatkaa.

– Sillä tavalla näemme sen. Tämä on meille pientä valmistautumista loppukautta ajatellen. Kyse ei ole ainoastaan Bayernista, mutta tietysti kyse on myös Bayernista. Sen jälkeen kohtaamme (Manchester) Unitedin, toisen vahvan joukkueen.

Kloppin mukaan leirin tärkeä anti on erilaisesta ympäristöstä johtuva läheisyys joukkueen jäsenten kesken. Fokus muuttuu heti, kun pelaajat astuvat lentokoneeseen.

– Yleensä auringonvalo on pieni lisä – sitä ei tapahtunut tällä kertaa! Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin.

Liverpool FC

@LFC
Day 3: Mid-afternoon session ⚽️

Soon, #UCL last 16 💪