Liverpool julkisti sivustollaan manageri Jürgen Kloppin tänään ilmoitettujen ottelusiirtojen johdosta antaman lausunnon. Saksalaisen sanat olivat tarkkaan valikoituja.

– En usko, että tämä on hetki, jona jalkapallomanagerin ajatuksilla on merkitystä. Ymmärrän kuitenkin, että kannattajat haluavat kuulla joukkueen kuulumisia, ja minä toimin sen keulakuvana.

– Ensinnäkin, meidän kaikkien on tehtävä voitavamme toistemme suojelemiseksi. Tarkoitan tällä koko yhteiskuntaa. Näin pitäisi olla aina, mutta juuri nyt se on tärkeämpää kuin koskaan. Olen sanonut tämän ennenkin: jalkapallo tuntuu olevan kaikkein tärkein kaikista vähiten tärkeistä asioista. Tänään jalkapallolla ei ole mitään merkitystä.

– Kun valinta pitää tehdä jalkapallon ja laajemman yhteiskunnan välillä, ei tarvitse miettiä.

Töitään valmentaja ja hänen joukkueensa totta kai mieluusti tekisivät.

– Emme tietenkään halua pelata tyhjillä stadioneilla, emmekä sitä että otteluita siirretään. Mutta jos nämä toimenpiteet auttavat yhtäkin ihmistä pysyvän terveempänä, toimimme niiden mukaan kyselemättä.

– Tämä virus on osoittanut sen, ettei jalkapallon parissa työskentely takaa minkäänlaista immuniteettia. Kukaan meistä ei vielä voi tietää, miten tilanne kehittyy, mutta joukkueena meidän on uskottava auktoriteetteihin, ja heidän kykyynsä tehdä moraalisesti oikeita päätöksiä.

– Kyllä, olen tämän joukkueen manageri, ja kannan johtajan vastuuta. Siitä huolimatta tässä tilanteessa olisi täysin väärin sanoa mitään muuta, kuin että ihmisten tulisi noudattaa asiantuntijoiden ohjeita, ja pitää huolta niin itsestään kuin toisistaan.