Jürgen Kloppin Liverpool-projekti sai torstai-iltana kruununsa. The Reds varmisti ensimmäisen Englannin pääsarjamestaruutensa 30 vuoteen Chelsean kaadettua omassa ottelussaan Manchester Cityn.

Syksyllä 2015 Anfieldille saapunut Klopp on palauttanut Liverpoolin ylemmästä keskikastista Euroopan kirkkaimmalle huipulle. Joukkue on voittanut viimeisen vuoden aikana myös Mestarien liigan ja seurajoukkueiden MM-turnauksen.

Klopp uskoo Liverpoolin päässeen viimein eroon menneisyyden menestyksen tuomista paineista.

– Historia ei ole enää rasite. Voimme nyt luoda historiasta upean pohjan meidän tekemiseemme, Liverpool-manageri sanoi Sky Sportsille.

– Kun minä tulin tänne, emme saaneet verrata itseämme niihin legendoihin, jotka pelasivat seurassa voittaen kaiken mahdollisen. Me tarvitsimme kannattajilta mahdollisuuden löytää oma polkumme.

– Se oli mahdollista, koska kukaan ei menettänyt meidän suhteen kärsivällisyyttä missään vaiheessa.

Liverpool kohtaa seuraavassa ottelussa juurikin päihittämänsä Cityn. Klopp varoittaa, ettei joukkue aio lähteä otteluun puolivaloilla.

– Harjoittelemme lauantaista alkaen täydellä teholla. Pelaamme seuraavaksi Manchester Cityä vastaan. Jos menisimme sinne puoliteholla, he murjoisivat meidät stadionilta. Sitä ei tule tapahtumaan. Olemme valmiita.