Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Čeferin on vastannut Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin antamaan kritiikkiin muistuttamalla saksalaisvalmentajaa siitä, että Mestarien liigan finaalijoukkueet saavat valtaosan loppuottelun tuotoista.

Liverpool kohtaa Real Madridin 28. toukokuuta Mestarien liigan loppuottelussa Pariisissa.

Klopp osoitti viime viikolla tukensa Liverpoolin kannattajaryhmälle, joka syytti UEFA:a fanien ”ryöstämisestä”.

Loppuottelua varten on varattu 75 000 lippua, mutta kummankin finaalijoukkueen kannattajat saavat vain 19 619 lippua per seura, minkä lisäksi 12 000 lippua asetetettiin yleiseen myyntiin viime kuussa päättyneen arvonnan kautta. Loput finaalilipuista menevät UEFA:n sponsoreille ja viranomaisille.

Liverpoolin lipuista 56 prosenttia on kolmoskategorian lippuja (146 euroa), 20 prosenttia ykkös- ja kakkoskategorian lippuja (480-676 euroa) ja loput ovat 58 euron lippuja.

– Se ei kerrassaan ole oikein, mutta sitä tapahtuu kaikkialla. Se ei tee siitä parempaa, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa lippu maksaa enemmän kuin viime kerralla, ja lisäksi seurat saavat vain 50 prosenttia lipuista, ja loput menevät ihmisille, jotka maksavat lipuista tuhansia ja taas tuhansia, kommentoi Klopp viime viikolla Timesin mukaan.

Čeferinin mukaan UEFA:lle ei olisi suurta merkitystä, vaikka liput maksaisivat huomattavasti vähemmän, mutta seurojen tuloihin se vaikuttaisi suuresti. Hän sanoi keskustelleensa aiheesta Kloppin kanssa henkilökohtaisesti.

– Selitin tätä hänelle hieman enemmän ja käytin siihen hieman enemmän aikaa, koska kävin läpi jokaisen numeron.

– UEFA saa finaalien tuotoista 6.5 prosenttia ja 93.5 prosenttia menee seuroille. Muista otteluista 100 prosenttia tuotoista menevät seuroille.

– Kummankin joukkueen kannattajat saavat 20 000 lippua. Jos sponsorit, jotka maksavat 100 miljoonaa euroa tai enemmän – josta 93,5 prosenttia menee samoille seuroille – saavat joitakin lippuja, se on osa sopimusvelvoitettamme.

– UEFA ei saa muita enemmän lippuja. Osa lipuista menee myyntiin, osa lipuista menee kannattajille ja osa menee yhteistyökumppaneille. Eivät ne mene UEFA:lle. En minä anna lippuja ilmaiseksi kavereilleni tai myy niitä heille.