West Hamin varapuheenjohtaja, paronitar Karren Brady on muun seurajohdon tapaan ollut jo pitkään seuran kannattajien hampaissa. Mieluusti kovaa, katutason imagoaan ylläpitävä Irons-yhteisö on vaatinut johtotroikan heittämistä ulos yhä äänekkäämmin tällä kaudella.

Brady kirjoittaa kolumissaan, vähintäänkin kyseenalaista mainetta nauttivassa The Sun -tabloidissa tämän hetkisestä tilanteesta.

– Haluamme työskennellä pelaajiemme kanssa, löytääksemme yhteisen näkemyksen siitä, mikä on sekä reilua, että seuran tulevaisuuden kannalta hyödyllistä, johtaja sanoo viitaten neuvotteluihin palkkojen alentamisesta.

– Pelaajat ovat meille enemmän kuin työntekijöitä. Kannattajien toiveet, haaveet ja odotukset lepäävät heidän hartioillaan.

Pelaajat haluavat luonnollisesti palata työhönsä pikaisesti, mutta ne näkymät ovat vielä hämärän peitossa. Bradyn ilmoitus omasta osuudestaan taloustalkoisiin kuulostaa alentuvalta.

– Toivoisin, että olisi muita tapoja hoitaa tilanne. Ilman otteluiden tuomia tuloja sellaisia ei kuitenkaan ole. Minä olen valmis samanlaiseen palkanalennukseen kuin pelaajat. Olemme kaikki tässä yhdessä.

Brady on West Ham -töidensä ja muun liiketoimintansa ohella konservatiivipuolueen kansanedustaja.