[vc_row][vc_column][vc_column_text]

Sisällysluettelo

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”viime-kausi”][vc_column][vc_custom_heading text=”Viime kausi” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561379495337{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]Leicester on pelannut sensaatiomaisen mestaruutensa jälkeen nyt kolme täyttä valioliigakautta, ja sinä aikana sillä on ollut neljä eri manageria (eikä kahta lyhytaikaista tuuraajaa ole laskussa edes huomioitu). Tuorein valmentajanvaihdos nähtiin viime helmikuussa, kun Claude Puel sai lähteä ja tilalle palkattiin Celticistä Brendan Rodgers.

Ei Leicester Puelin potkujen aikaan missään putoamiskurimuksessa ollut, mutta kun on kerran mestaruuden makuun päästy, ei ”ihan kiva” enää kelpaa. Kun mono heilahti, oli Leicester sarjassa 12:tena, mutta eli juuri koko kauden vaikeinta jaksoaan. Edelliset kuusi ottelua olivat tuoneet vain yhden pisteen (tasapeli Liverpoolissa), ja seurajohdon oli pakko reagoida.

Kelataanpa kuitenkin vielä takaisin kauden alkuun. Sarjan ensimmäisellä kvartaalilla Leicester pelasi lähinnä ennakko-odotusten mukaan. Se hävisi ”niille, keille pitikin” (Manchester United, Tottenham ja Arsenal) ja kukisti pienempiään (Wolves, Southampton, Huddersfield, Newcastle).

Marras-joulukuun ohjelma oli helppo, mutta pisteitä tuli enemmänkin yksi kerrallaan kuin kolmen pinnan ryppäissä. Tähän tosin on synkkä selityksensäkin. Ei ole mikään ihme, jos fokus oli joukkueelta hukassa, sillä 27. lokakuuta Leicesterin maailma pysähtyi.

Vichai Srivaddhanaprabhan menehtyminen tuotti Leicesterissä suuren surun. Kuva: Getty Images.

Leicester oli juuri pelannut kotistadionillaan 1-1-tasapelin West Hamia vastaan. Kuten tavallista, seuran omistaja Vichai Srivaddhanaprabha oli poistumassa paikalta yksityisellä helikopterillaan. Tuona iltana lento kesti kuitenkin vain 200 metriä, kunnes helikopteri putosi maahan kuin kivi. Kopteri leimahti liekkeihin ja kaikki kyydissä olleet viisi ihmistä saivat surmansa.

Stadionin liepeille syntyi nopeasti valtava kynttilä- ja kukkameri, kun seuran pidetty ja arvostettu thaimaalaisomistaja siirtyi ajasta ikuisuuteen. Leicesterin seuraavaa ottelua siirrettin ja pelaajilla oli tunteet pinnassa. Kauden piti kuitenkin jatkua, ja uutena puheenjohtajana aloitti edesmenneen miljardöörin poika, Aiyawatt Srivaddhanaprabha. Valitettavasti lentoturma ei jäänyt myöskään valioliigakauden ainoaksi, vaan suru täytti katsomot jälleen tammikuun lopussa – vain kolme kuukautta myöhemmin – kun Cardiffin tuoretta hankintaa Emiliano Salaa kuljettanut yksityiskone putosi Englannin kanaaliin.

Srivaddhanaprabhan hautajaiset kestivät thaimaalaiseen tapaan kahdeksan päivää, muistot jäivät, ja pelien täytyi jatkua. Joulun tienoilla Leicester avasi paketteja ja mässäili juhlapöydässä, kun se kukisti peräperää Chelsean ja Manchester Cityn, ja päälle vielä uudenvuodenpäivänä Evertonin. Välissä Ketut kuitenkin osoittivat, kuinka hankala joukkue se oli veikkaajille, kun Cardiff haki King Power Stadiumilta täydet sarjapisteet.

Sitten koitti jo jutun alussa mainittu vaikea jakso, joka johti Claude Puelin irtisanomiseen. Ja toden totta valmentajanvaihdos tuntui Leicesteriä piristäneen. Brendan Rodgersin johdolla pelatuista kymmenestä pelistä Ketut voitti tasan puolet. Taipua sai muun muassa Arsenal. Kirivaihe riitti lopulta yhdeksänteen sijaan, eivätkä europelit jääneet kuin viiden pisteen päähän.

FA Cupissa Leicesterin matka katkesi heti avauspelissä Newport Countya vastaan. Liigacupissa pelejä kertyi neljä. Leicester pudotti rankkarikisan kautta Wolvesin ja Southamptonin, mutta sai sitten maistaa omaa lääkettään, kun Manchester City oli puolivälierän rankkarikisassa etevämpi.

Leicesterin suurimpia pelillisiä onnistujia olivat maalivahti Kasper Schmeichel, laitapuolustaja Ricardo Pereira, keskikentän tulokas James Maddison sekä seuraikoni Jamie Vardy, joka tehtaili 18 valioliigamaalia.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”siirrotout”][vc_column][vc_custom_heading text=”Pelaajasiirrot – lähteneet” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561379557708{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]

Shinji Okazaki siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kuva: Getty Images.

Shinji Okazaki (kh, 33, Málaga)

Japanilaisveteraani on jälleen yksi Leicesterin mestaruuskauden sankareista, joka vaihtoi maisemaa. Okazaki pelasi Leicesterissä kaikkiaan neljä kautta, ja teki Ketuille kaikkiaan 19 maalia, joista 14 Valioliigassa. Viime kaudella minuutteja Valioliigassa herui vain 269, eikä maalitilikään karttunut. Aiemmin muun muassa Mainzissa maaleja mättänyt hyökkääjä jatkaa nyt uraansa Espanjan toisella sarjatasolla Málagassa, jonne hän siirtyy ilmaissiirrolla. Aasian pelaaja vuosimallia 2016 on 50 maalillaan Japanin A-maajoukkuehistorian kolmanneksi paras maalintekijä, ja aktiivipelaajista ykkönen.

Danny Simpson juhli Valioliigan mestaruutta kaudella 2015-16. Kuva: Getty Images.

Danny Simpson (op, 32, ilman seuraa)

Manchester Unitedin kasvatti oli niin ikään isossa roolissa Leicesterin mestarijoukkueessa. Ajan kuluessa ja valmentajien vaihtuessa vastuu kuitenkin väheni, ja viime kaudella Simpson pelasi vain 291 minuuttia kuudessa ottelussa. Nyt onkin aika etsiä uusia haasteita. Simpson on pelannut Valioliigassa jo 213 ottelua ilman ainuttakaan tehtyä maalia.

Harry Maguire (kp, 26, Manchester United)

Harry Maguire siirtyi lopulta Manchester Unitediin. Kuva: Getty Images.

Kesän yksi odotetuimmista siirroista tapahtui vihdoin elokuun viidentenä päivänä, maanantaina, kun englantilaistoppari Harry Maguire siirtyi odotetusti Manchester Unitediin huimalla 87 miljoonan euron siirtosummalla. Samalla Maguiresta tuli kaikkien aikojen kallein puolustaja. Maguire jättää Leicesteriin ison aukon, mutta sitäkin tärkeämpi hän tulee olemaan Unitedin puolustuslinjassa. Luvassa on nimittäin ykköspuolustajan rooli ja rutkasti peliaikaa.

Callum Elder (vp, 24, Hull City)

Elder lähti peliajan perässä pysyvällä siirrolla Mestaruussarjassa pelaavaan Hulliin siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Elder jäi Leicesterissä vähäiselle vastuulle ja viime kevätkausi meni Ipswichin riveissä Mestaruussarjassa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”siirrotin”][vc_column][vc_custom_heading text=”Pelaajasiirrot – saapuneet” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561379594987{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]

Youri Tielemans vakuutti kevätkaudella lainalla Leicesterissä. Kuva: Getty Images.

Youri Tielemans (kk, 22, AS Monaco)

Vaikka Tielemansilla on ikää vasta 22 vuotta, on hän pelannut Belgian kivikovassa maajoukkueessa jo 23 ottelua. Se kertoo maajoukkuedebyyttinsä 17-vuotiaana tehneen viime vuoden MM-kisapelaajan tasosta paljon. Taitava ja peliälykäs Tielemans loisti kasvattajaseurassaan Anderlechtissa, jossa hänet valittiin muun muassa Eurooppa-liigan tähdistöön kauden 2016-2017 päätteeksi. Kaksi vuotta sitten hän siirtyi Monacoon, mutta Ranskassa Tielemans tuomittiin flopiksi.

Valioliigaan hän on ottanut tuntumaa jo kevätkauden 2019 ajan, kun Leicester haki belgialaisen lainalle. Eikä jälki ollut lainkaan hassumpaa. Tielemans teki 13 ottelussa kolme maalia ja syötti viisi, ja oli peliaikaan suhteutettuna koko Leicesterin tehokkain pelaaja. Annettuja näyttöjä vastaan ei ollutkaan yllätys, että Leicester halusi Tielemansin omakseen, vaikka joutuikin hyvittämään Monacolle 45 miljoonaa euroa, seuran ennätyssumman. Iso rooli joukkueessa tarjolla.

Ayoze Pérez saapui Leicesteriin isolla rahalla. Kuva: Getty Images.

Ayoze Pérez (h, 26, Newcastle)

Kanariansaarilla varttunut ja Espanjassa ainoastaan Tenerifeä edustanut ”valeysi” hyvästeli Newcastlen viiden kauden jälkeen. Pérezin rooli Harakoissa kasvoi vuosi vuodelta, ja viime kaudella hän teki ennätystehonsa pääsarjatasolla: 12 maalia ja kaksi maalisyöttöä. Pérezin lähtö oli Newcastlelle iso menetys, mutta Leicester todella halusi espanjalaisen. Ei se muuten olisi 33,4 miljoonan euron siirtokorvausta miehestä pulittanut.

James Justin (op, 21, Luton)

Leicester vahvisti laitapuolustustaan monipuolisella ja myös keskikentällä pelaamaan pystyvällä James Justinille, jolle Leicester on vasta uran toinen seura. Hyppy valioliigatasolle on luonnollisesti iso, jos takana on vasta yksi kausi Ykkösliigaa ja sitä ennen pelejä on kertynyt vain neljännellä sarjatasolla. Ykkösliigan Justin otti kuitenkin siinä määrin haltuun, että hänet valittiin viime kauden päätteeksi koko sarjan tähdistöön. Nuorukaisesta maksettiin 6,7 miljoonaa euroa.

Islam Slimani on jäänyt vähäiselle vastuulle Leicesterissä. Kuva: Getty Images.

Islam Slimani (kh, 31, Fenerbahce/paluu lainalta)

Tuore Afrikan-mestari ei ole onnistunut lyömään itseään läpi Leicesterissä. Algerialainen oli Claudio Ranierin hankinta, eivätkä mestariluotsin seuraajat ole luottaneet häneen samalla tavalla. Viime kauden Slimani vietti lainalla Turkissa, jossa 25 ottelussa syntyi viisi maalia. Siirtohuhut vievät miestä Sporting Lissaboniin, mutta Slimani itse on vakuutellut haluavansa taistella paikasta Leicesterin valioliigamiehistössä.

Adrien Silva (kk, 30, AS Monaco/paluu lainalta)

Vuoden 2016 euroopanmestarin taival Leicesterissä on ollut yhtä tervanjuontia alusta lähtien. Kun Silva siirtyi elokuussa 2017 – ”deadline dayna” – Sporting Lissabonista Leicesteriin, kansainväliset siirtopaperit myöhästyivät takarajasta 14 sekuntia. FIFA oli tiukkana, eikä antanut portugalilaiselle poikkeuslupaa. Niinpä Silvan oli odotettava pelaamaan pääsyä neljä kuukautta, ja kun pelilupa tuli, valikoitui pelinumeroksi luonnollisesti 14.

Hulppean 24,5 miljoonan euron hankinta on käynyt kalliiksi, sillä valmentajina ovat toimineet eri miehet (Claude Puel ja Brendan Rodgers) kuin hänet seuraan halunnut Craig Shakespeare. Niinpä pelejä Leicesterissä on kertynyt vasta 21, ja maalitili on edelleen avaamatta. Häävisti ei mennyt myöskään kevään lainapestillä Monacossa, ja Silvalle etsittäneenkin piakkoin uutta työnantajaa.

Fousseni Diabaté (oh, 23, Sivasspor/paluu lainalta)

Ranskassa syntynyt laitalinkki ei ole vielä lyönyt Leicesterissä läpi, ja hän hakikin viime kevään ajan vauhtia Turkin Superliigasta. Valioliigapelejä on toistaiseksi pelattuna 15, mutta verkkoa Diabaté ei ole vielä heiluttanut. On edustanut nuorisomaajoukkuetasolla Malia.

Filip Benkovic (kp, 22, Celtic/paluu lainalta)

Leicester hankki nuoren kroatialaistopparin viime kesänä 14,5 miljoonalla eurolla, mutta lainasi hänet lähes välittömästi Celticiin kovien pelien kokemusta hankkimaan. Benkovic pelasi Celticissä 27 ottelua, ja teki peleissä kaksi maalia. 194-senttinen nuorukainen debytoi kesäkuussa myös Kroatian A-maajoukkueessa.

Andy King on Leicesterin seuralegenda. Kuva: Getty Images.

Andy King (kk, 30, Derby/paluu lainalta)

Kokenut Walesin A-maajoukkuepelaaja on todellinen Leicester-legenda. King on pelannut Leicesterissä vuodesta 2004 lähtien kaikkiaan huikeat 375 ottelua. Pitkän taipaleen aikana King on voittanut Leicesterin kanssa niin Ykkösliigan, Mestaruussarjan kuin Valioliigankin mestaruudet – moiseen triplaan yhdessä ja samassa seurassa ei ole pystynyt yksikään toinen pelaaja Valioliigan aikakaudella. Viime kausi oli Kingille kuitenkin todella raskas. Syyskaudella hän pelasi Leicesterin reservijoukkueessa eikä jalansijaa edustuksesta enää löytynyt. Kevään ajaksi King lainattiin sarjatasoa alemmas Derbyyn, mutta pesti siellä katkesi vain neljän pelatun pelin jälkeen nilkkavammaan. Sopimusta Leicesterin kanssa on vielä vuosi jäljellä, mutta näillä näkymin pelit omassa rakkaassa seurassa saattavat olla pelatut.

Dennis Praet (kk, 25, Sampdoria)

Leicester vahvisti vielä siirtoikkunan viimeisenä päivänä keskikenttäänsä, kun haaviin tarttui vahvan kauden Sampdoriassa pelannut Dennis Praet 21 miljoonalla eurolla. Belgian A-maajoukkueessa kolmesti esiintynyt Praet kuului viime kaudella Sampdorian avainpelaajiin Serie A:ssa. Pelejä kertyi lopulta 34, joissa syntyi kaksi maalia ja kolme maalisyöttöä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”info-snippet”][vc_column][vc_custom_heading text=”Tiesitkö tämän?” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561380427521{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]

Leicesterin kauden 2015-2016 mestarijoukkueen ihanneavauskokoonpanosta maksettiin siirtosummina yhteensä vain 31,6 miljoonaa euroa. Joukon kallein oli 11 miljoonaa maksanut Shinji Okazaki. Jamie Vardy puolestaan oli värvätty 1,1 miljoonalla ja Riyad Mahrez alle puolella miljoonalla.

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”valmennus”][vc_column][vc_custom_heading text=”Valmennus” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561379635835{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]Brendan Rodgers

Brendan Rodgers hyppäsi kesken viime kauden Celticistä Leicesterin peräsimeen. Kuva: Getty Images.

Pohjoisirlantilainen jätti Celticin helmikuussa, kun Leicester antoi potkut Claude Puelille.

Temppu sai Celticin kannattajat raivon valtaan. Celtic kamppaili kotimaan kentillä vielä triplasta, mutta Rodgers vaihtoi skottijätin Valioliigan keskikastin porukkaan.

Leicester teki joka tapauksessa hyvän kaappauksen. Rodgers toi nosteen King Powerille. Leicester ylsi lopulta yhdeksänneksi.

Rodgers uudisti Kettujen tyylin. Puel sai kritiikkiä puuduttavasta jalkapallostaan. Ranskalainen luotti hieman varmistelevaan yhden ja kahden kosketuksen pallonhallintaan ja matalahkoon, aluepainotteiseen prässiin. Leicesterin pallonhallintaprosenttikin nousi keväällä pohjoisirlantilaisen alaisuudessa.

Rodgers tunnettiin Swansea-aikoinaan espanjalaistyylisestä tiki-takasta, mutta on muovannut ajatteluaan.

Liverpool yritti murtaa hänen alaisuudessaan linjoja heti tilaisuuden tullen. Rodgers jatkoi hyvin samoilla periaatteilla Parkheadilla. Samalla hän oppi suhteuttamaan Celticin otteita yhä enemmän olosuhteisiin, esimerkiksi vastustajaan ja ottelun tilanteeseen.

Leicester taipui pohjoisirlantilaisen alaisuudessa muotoon 4-1-4-1. Kettujen otteissa heijastui guardiolamaisia piirteitä: joukkueen ryhmitys eli jatkuvasti, kun esimerkiksi Demarai Gray, Youri Tielemans, James Maddison ja Harvey Barnes vaihtoivat paikkoja kärjen takana.

Kettujen ryhmitys taipui usein hyökätessä muotoon 3-2-4-1, kun toinen laitapuolustaja nosti – ja toinen vastaavasti laski. Rodgers jatkoi viilaustaan kesällä. Tuore hyökkääjä Ayoze Pérez ja Jamie Vardy muodostivat kärkiparin, kun Rodgers kokeili ryhmitystä 4-1-3-2.

Edelleen räjähtävä Vardy sopii kokonaisuuteen mainiosti. Vardy repii liikkeillään aukkoja vastustajan alakertaan. Vikkelät keskikenttäpelaajat sujahtavat rakoihin sulavasti.

Leicester ei murtaudu summittaisesti, vaan rytmittää hyökkäysalueella. Joukkue luo ja hakee mahdollisuuksia hyvin järjestelmällisesti.

Rodgers uudisti Kettujen prässiä. Leicester antaa painetta korkealla ja merkkaa vastustajat miespainotteisesti. Vetäytyminen sopii niin ikään sinisille. Leicester valui keväällä muotoon 5-4-1, kun pohjan Wilfred Ndidi laski hieman. Vardy takaa sen, että Leicester voi iskeä nopeasti vastaan.

Wilfred Ndidi on yksi Valioliigan parhaimpia riistäjiä. Kuva: Getty Images.

Juuri Ndidi on Kettujen kokonaisuudessa tärkeä, usein pimentoon jäävä palanen. Nigerialainen on Valioliigan parhaita riistäjiä. Ndidi tasapainottaa ja mahdollistaa liikkeillään paikanvaihdot.

Leicesterin nuorehko joukkue sopii Rodgersille. Hän kehitti Chelseassa akatemiapelaajia ja on saanut kehuja ihmislähtöisestä toimintatavastaan. Rodgers on oppinut roolittamaan joukkueen yhä paremmin. Leicester on rakennettu pelaajien vahvuuksien varaan.

Pohjoisirlantilaisen Liverpool-taival päättyi potkuihin syksyllä 2015. Rodgers, 46, paloi Anfieldilla kevään 2014 valtavan pettymyksen jälkeen loppuun. Hän palautui ja osoitti, että on valmis uudistamaan ajatteluaan.

Leicester voikin olla Valioliigan valopilkku – jos vain pitää kiinni kyvyistään. Juuri tämä on Rodgersille suuri haaste. Hän on erittäin hyvä kehittäjä. Jos Rodgers jatkaa yhtä linjakkaasti, kiinnostavat Ben Chilwell, Maddison ja kumppanit jatkossakin jättejä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”tarkein”][vc_column][vc_custom_heading text=”Tärkein pelaaja” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561379679785{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]Jamie Vardy

Uuttera Jamie Vardy antaa edelleen Leicesterille kasvot. Kuva: Getty Images

Jamie Vardylla on ikää jo 32 vuotta, ja pikkuhiljaa askel alkaa hidastua. Maalitahti on silti edelleen hurja. Neljän viime kauden yhteenlaskettu saldo on 75 osumaa, ja viime kauden 18 maalillaan Vardy oli Valioliigan paras maalintekijä TOP 6 -joukkueiden ulkopuolelta.

Vardy on pelaajana melkein kuin Leicester pienoiskoossa. Lähes yhtä yllättäen kuin Leicester voitti mestaruutensa neljä kautta sitten, on Vardy noussut Englannin ja maailman huipulle. Juniorimaaotteluita Vardy ei pelannut lainkaan, ja siirtyessään 25-vuotiaana (tuolloin Mestaruussarjassa pelanneeseen) Leicesteriin Vardylla oli kokemusta korkeimmillaan vain Englannin viidenneltä sarjatasolta. Hän siis loikkasi kokonaan kolmannen ja neljännen sarjaportaan yli.

Pahaa poikaakin Vardyssa on. Leicesterin nykyinen puheenjohtaja Aiyawatt Srivaddhanaprabha on muistellut, kuinka Vardy tuli Leicester-uransa alkuaikoina treeneihin yhä alkoholin vaikutuksen alaisena edellisyön rientojen jälkeen. Vardy on myös pokerin ja energiajuomien ystävä, ja nuuskan käytöstä hän luopui vasta kesän 2018 MM-kisojen alla asian oltua negatiivisesti esillä mediassa.

Vastuunsa Vardy kuitenkin kantaa kentällä aina. Terrierimäinen hyökkääjä ei ikinä laiskottele, ja hän johtaa kentällä uutteralla esimerkillään. Maalivainu on luontainen, mutta paikkoihin Vardy livahtaa oikea-aikaisilla pystyjuoksuillaan, kontaktejakaan kaihtamatta. Kiitollisuutta saamastaan mahdollisuudesta huippufutiksessa Vardy osoittaa järjestämällä amatöörifutaajille omia viikon mittaisia koulutus- ja näyttötilaisuuksiaan oman V9-akatemiansa kautta.

Vardy lähtee uuteenkin kauteen Leicesterin selkeänä ykköshyökkääjänä, joskin Ayoze Pérez tarjoaa laadukasta taustatukea ja elävän kilpailutilanteen. Kunhan Youri Tielemansin ja James Maddisonin tarjoilu pelaa, voi Vardyn maalimäärä tälläkin kaudella lähennellä 20 maalin rajapyykkiä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”arvio”][vc_column][vc_custom_heading text=”Arvio” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561379791672{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]Sija: 9

Leicesterin valmentajanposti on ollut tuulinen paikka post-Ranieri-aikakaudella. Joukkue suoritti kuitenkin mainion ryhtiliikkeen Brendan Rodgersin tultua puikkoihin kesken viime kauden. Rodgersin pistekeskiarvolla koko kauden pelatessaan Leicester olisi hätyytellyt tosissaan jo sarjan kärkikuusikkoa.

Youri Tielemans teki keväällä suuren vaikutuksen, eikä ollutkaan mikään ihme, että Ketut halusi pitää belgialaisesta kiinni, maksoi mitä maksoi. Myös Ayoze Pérez tuonee Leicesterin hyökkäyspeliin aimo annoksen juonikkuutta ja tehoja.

Kesän aikana Leicesterin aikana on puhuttu valtavasti ennen kaikkea Harry Maguiresta. Roteva toppari on noussut viimeistään Leicesterissä koko valtakunnan eliittiin pelipaikkakunnallaan. Maguiren siirto Manchester Unitediin varmistui maanantaina 5.8. Siirtosumma kohoaa noin 87 miljoonaan euroon.

Harry Maguire saattaa päätyä vielä Manchester Unitediin ennen kauden alkua. Kuva: Getty Images.

Maguiresta tuli United-siirron myötä maailman kallein puolustaja. Se asettaa paitsi Maguirelle valtavat paineet, mutta täyttää myös massiivisesti Leicesterin kassaa. Mitat täyttävän korvaajan löytäminen helpottuisi jättisumman myötä huomattavasti, joskin monien mielestä huippulupaava turkkilainen Çağlar Söyüncü ansaitsisi myös tilaisuutensa.

Maguiren lähtö on Leicesterille luonnollisesti suuri pelillinen menetys, mutta ei silti mikään katastrofi. Joukkueessa on edelleen loistava maalivahti, puolustuslinja on ilman Maguireakin hyvää valioliigatasoa ja keskikenttää ja hyökkäyspäätä on vahvistettu järkevästi viimeisissä siirtoikkunoissa. Kentän laidalla häärii kyvykäs valmentaja.

Mestaruuskauden ikoneja on hiljalleen siirretty syrjään, ja kentille juoksee koko ajan raikkaampi ja nuorekkaampi Leicester. Leicesterillä on kaikki edellytykset löytää paikkansa sarjan ylemmästä keskikastista, ja parhaimmillaan se nousee jälleen taistelemaan jopa europelipaikoista.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”formaatio”][vc_column][vc_custom_heading text=”Ihanneavaus” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561379887493{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]Valioliiga: Leicesterin ihanneavaus[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”kokoonpano”][vc_column][vc_empty_space][vc_custom_heading text=”Kokoonpanolista” font_container=”tag:h2|text_align:center|color:%23ffffff” use_theme_fonts=”yes” css=”.vc_custom_1561379956327{background-color: #38003c !important;}”][vc_column_text]

[table id=51 responsive=”collapse”]

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_raw_js]JTNDc2NyaXB0JTIwdHlwZSUzRCUyMnRleHQlMkZqYXZhc2NyaXB0JTIyJTNFJTBBZnVuY3Rpb24lMjBnZXRBZ2UlMjhkYXRlU3RyaW5nJTI5JTIwJTdCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwdmFyJTIwdG9kYXklMjAlM0QlMjBuZXclMjBEYXRlJTI4JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwdmFyJTIwYmlydGhEYXRlJTIwJTNEJTIwbmV3JTIwRGF0ZSUyOGRhdGVTdHJpbmclMjklM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjB2YXIlMjBhZ2UlMjAlM0QlMjB0b2RheS5nZXRGdWxsWWVhciUyOCUyOSUyMC0lMjBiaXJ0aERhdGUuZ2V0RnVsbFllYXIlMjglMjklM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjB2YXIlMjBtJTIwJTNEJTIwdG9kYXkuZ2V0TW9udGglMjglMjklMjAtJTIwYmlydGhEYXRlLmdldE1vbnRoJTI4JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwaWYlMjAlMjhtJTIwJTNDJTIwMCUyMCU3QyU3QyUyMCUyOG0lMjAlM0QlM0QlM0QlMjAwJTIwJTI2JTI2JTIwdG9kYXkuZ2V0RGF0ZSUyOCUyOSUyMCUzQyUyMGJpcnRoRGF0ZS5nZXREYXRlJTI4JTI5JTI5JTI5JTIwJTdCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwYWdlLS0lM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjAlN0QlMEElMjAlMjAlMjAlMjByZXR1cm4lMjBhZ2UlM0IlMEElN0QlMEElMEF2YXIlMjBiZGF5cyUyMCUzRCUyMGRvY3VtZW50LmdldEVsZW1lbnRzQnlDbGFzc05hbWUlMjglMjJjb2x1bW4tNiUyMiUyOSUzQiUwQSUwQWZvciUyOHZhciUyMGklMjAlM0QlMjAxJTNCJTIwaSUyMCUzQyUyMGJkYXlzLmxlbmd0aCUzQiUyMGklMkIlMkIlMjklMjAlN0IlMEElMjAlMjB2YXIlMjBiZGF5JTIwJTNEJTIwZ2V0QWdlJTI4YmRheXMlNUJpJTVELmlubmVySFRNTC5zbGljZSUyODAlMkMxMCUyOS5zcGxpdCUyOCUyNy4lMjclMjkucmV2ZXJzZSUyOCUyOS5qb2luJTI4JTI3JTJGJTI3JTI5JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwYmRheXMlNUJpJTVELmlubmVySFRNTCUyMCUzRCUyMGJkYXklM0IlMEElN0QlMEElM0MlMkZzY3JpcHQlM0U=[/vc_raw_js][/vc_column][/vc_row]