Manchester City ja Liverpool pelaavat parhaillaan viihdyttävää Valioliiga-ottelua Etihad Stadiumilla.

Liverpool siirtyi johtoon reilun kymmenen minuutin jälkeen. Pallo vietiin pilkulle, kun Kyle Walker rikkoi Sadio Manéa, ja Mohamed Salah laukoi pelivälineen 11 metristä sisään. 0-1.

City tuli tasoihin noin puolen tunnin kohdalla. Kevin de Bruynen syöttö löysi rangaistusalueelta Gabriel Jesusin, joka käännähti ovelasti puolustajasta irti ja tuikkasi pallon verkkoon. 1-1.

Manchesterilaisille tarjoutui hieman ennen taukoa mahtava mahdollisuus siirtyä johtoon, kun erotuomari Craig Pawson vihelsi Joe Gomezin käsivirheen takia rangaistuspotkun myös toisessa päädyssä. Pallon taakse asteli Cityn kapteeni ja ykköstähti de Bruyne, joka laukoi yllättäen ohi.

Transfermarkt-sivuston mukaan de Bruyne on nyt laukonut ammattilaisurallaan yhdeksän rangaistuspotkua ja epäonnistunut kahdesti. Edellinen moka sattui lokakuussa 2016 Evertonia vastaan.

Tauolle mentäessä Manchester Cityllä oli neljä maalintekoyritystä ja Liverpoolilla kuusi.

OptaJoe

@OptaJoe
1 - Kevin De Bruyne's penalty is the first to miss the target completely in a @premierleague game since October 2018, when in the same fixture at Anfield, Riyad Mahrez blazed over against Liverpool for Manchester City. Spooky. #MCILIV