Ison-Britannian urheiluministeri Nigel Huddleston sanoo brittilehti The Timesin mukaan, että maan urheilukatsomoihin tuskin saadaan väkeä ennen lokakuuta.

Valioliigan seurat ovat olleet toiveikkaita sen suhteen, että katsojia pääsisi ainakin jonkin verran lehtereille jo avauskierroksilla seuraamaan tulevaa Valioliigan kautta, joka alkaa syyskuun 12. päivänä.

Huddleston kertoo kuitenkin, että tämä näyttää hyvin epätodennäköiseltä.

− Lokakuun 1. päivä on se ajankohta, johon nyt tähtäämme, Huddleston toteaa.

Päättyneellä kaudella koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen katsomoon ei otettu faneja missään vaiheessa.

Huddlestonin mukaan yleisön ottamista peleihin voidaan harjoitella erikseen, mutta vaikka kokeilut onnistuisivat, katsojia tuskin nähdään varsinaisissa Valioliigan peleissä kauden alkaessa.

− Nämä suunnitelmat ovat aika lailla pitävät, Huddleston alleviivaa.