Maajoukkueuransa päättymisestä eilen ilmoittaneelle Arsenal-toppari Laurent Koscielnylle jäi huono maku toipumisajaltaan, muun muassa Ranskan maailmanmestariksi valementaneesta Didier Deschampsista.

– Hän soitti minulle kerran, syntymäpäivänäni syyskuussa. Muuten en kuullut hänestä. Monet ihmiset pettivät minut, ei ainoastaan valmentaja.

Kyse on tutusta kaavasta; menestyjällä riittää ystäviä, mutta vaikeina aikoina tilanne muuttuu.

– Kun on hyvässä kunnossa ja vireessä, ystäviä on paljon. Mutta sitten kun loukkaantuu, jonkin ajan päästä tulee unohdetuksi. Se tuntuu kuin iskulta takaraivoon.

33-vuotias Koscielny ilmoitti jo viime vuonna aikovansa jättää maajoukkuepelit taakseen, eikä pahan loukkaantumisen vuoksi väliin jäänyt MM-turnaus muutanut tätä päätöstä. Kahdet EM-kisat ja Brasilian MM-turnauksen Les Bleus -paidassa pelanneelle puolustajalle ehti kertyä 51 A-maaottelua. Loukkaantuminen jää hänen mukaansa ”pimeäksi asiaksi” koko uralla.

– Loukkaantuminen on oma asiansa, maailmanmestaruus taas toinen. Sanoisin, että sivu suun mennyt mestaruus satutti minua psyykkisesti paljon vammaa pahemmin.

Maajoukkue työllisti kahdeksan vuotta sitten Lorientista Gunnersiin siirtynyttä pelaajaa siis runsaasti, ja uran loppu sen parissa on kova pala. Rakkaus joukkueeseen ei kuitenkaan sammu.

– Annoin Ranskalle kaiken, minkä voin. Nyt maajoukkue on taakse jäänyttä aikaa, mutta olen ikuisesti sen kannattaja. Varmaa kuitenkin on, etten enää pue ylleni sinistä paitaa.

Koscielnyn odotetaan palaavan pelikuntoon joulukuussa, eikä kipinä suinkaan ole sammunut.

– Minulla on uusi mielentila. On olemassa Laurent ennen loukkaantumista, ja Laurent sen jälkeen. Haluan jatkaa Arsenalin kanssa, ja palata kentille pian. Haluan taistella.

Lähde: BBC