Arsenalin entinen kapteeni Laurent Koscielny edusti seuraa yhdeksän vuoden ajan, mutta tapa, jolla hän lähti, jätti karvaan maun kannattajien suuhun.

Ranskalaistoppari Koscielny, 34, ilmoitti yllättäen viime kesänä Arsenalille, ettei aio lähteä mukaan joukkueen harjoituskiertueelle Yhdysvaltoihin. Hänen sopimustaan olisi ollut vielä vuosi jäljellä, mutta Koscielny myytiin viidellä miljoonalla eurolla ranskalaiseen Bordeaux’hun.

Entisen maajoukkuetopparin suosio laski Lontoossa entisestään, kun Bordeaux julkaisi Koscielnyn siirron varmistuttua videon, jossa hän ottaa Arsenalin pelipaidan pois päältään ja alta paljastuu Bordeaux’n paita.

[readmore from=Laurent-Koscielny]

Aiemmin tänä syksynä Koscielny selitti lähtöään sillä, että hänen kroppansa ei enää kestänyt Valioliigan rasitusta.

Tuoreessa Canal Football Clubin haastattelussa hän kertoi, että taustalla olivat myös perhesyyt. Hän sanoi ymmärtävänsä sen, että Arsenalin kannattajat eivät odottaneet hänen siirtyvän mihinkään.

– Kukaan ei odottanut lähtöäni Arsenalista. Jos pidetään tämä yksinkertaisena, niin sanotaan, että en ollut enää yhtä onnellinen kuin sinä päivänä, jolloin tulin seuraan, ja meidän oli perheenä palattava kotiin. Tarvitsimme uuden haasteen.

Koscielnyn mukaan vaikeat loukkaantumiset vaikeuttivat jalkapallon ja perhe-elämän yhdistämistä entisestään.

– Loukkaantumisesta toipuessa sulkeutuu omiin oloihin. Silloin on itsekäs, koska meidän (jalkapalloilijoiden) huumeemme on olla kentällä, juosta, hyppiä, taklata, syötellä. Jossain vaiheessa sitä jättää muut ihmiset vähemmälle huomiolle. Minä ainakin menin rajan yli. Paluu Ranskaan oli paras vaihtoehto perheelle.

Arsenal on ajautunut Koscielnyn lähdettyä Valioliigassa vaikeaan tilanteeseen. Tykkimiehet on kerännyt 15 ottelusta yhteensä vain 19 pistettä, ja manageri Unai Emery sai jo lähteä. Hänen tilalleen tullut väliaikaisluotsi Fredrik Ljungberg hakee vielä ensimmäistä voittoaan Arsenalin peräsimessä.

Koscielny toivoo, että Arsenal nousisi suostaan uuden kapteeninsa Pierre-Emerick Aubameyangin johdolla.

– Olen iloinen hänen (Aubameyangin) puolesta. Toivon heille kaikkea hyvää, vaikka heillä onkin hankala jakso menossa.