Leicesterin omistaja Vichai Srivaddhanaprabha ja neljä muuta henkilöä saivat lokakuun lopussa surmansa järkyttävässä helikopterionnettomuudessa Kuukausi surullisen tapaturman jälkeen onnettomuusraportti turmasta on saapunut.

Kopteri syöksyi maihin Leicesterin kotistadionin King Power Stadiumin ulkopuolella lokakuun 27. päivänä pelatun West Ham -ottelun jälkeen.

Lento-onnettomuksien tutkintajärjestö AAIB:n raportin mukaan kopterin takaroottori oli merkittävästi vaurioitunut. Videokuvissa näkyi, kuinka helikopteri kieppui ilmassa ennen putoamistaan stadionin ulkopuolelle.

Asiantuntijat olivat jo aiemmin tunnistaneet teknisen vian, joka vaikutti takaroottoriin. Onnettomuustutkijat saivat puolestaan viime päivinä selville, ettei ohjaamoppoljinpäiden vipuja roottorin ohjausakselissa oltu kunnolla kiinnitetty.

[readmore from=Leicester]

Myös lukitusmutteri ja tapinpidike olivat löystyneitä takaroottorissa yhteenliitettyinä. Osien olisi pitänyt olla erillään toisistaan.

Todisteiden myötä raportti kertoo helikopterin menettäneen hallinnan takaroottorin toimilaitteen ohjausakselin irrottua vipumekanismista.

Tutkinta jatkuu edelleen, eikä selvää syytä onnettomuudelle vielä olla saatu selville. Raportti kuitenkin vahvistaa useiden teknisten vikojen vaikuttaneen turmaan.

Lähde: Sky Sports