Saksan lopullisesta MM-kisajoukkueesta yllättäen pudonnut Manchester Cityn laituri Leroy Sané paljastaa, että päävalmentaja Joachim Löw kertoi hänelle päätöksen taustat.

Sané, 22, ei vahvasta kaudestaan huolimatta mahtunut mukaan Saksan 23 pelaajan lopulliseen joukkueeseen.

– Puhui siitä ”Jogi” Löwille. Tietysti, hyväksyin myös sen päätöksen, Sané kertoo Skylle.

– Hän antoi minulle hyvät syyt. Siksi kaikki on hyvin. Se oli mielestäni suuri sääli, että olimme ulkona jo lohkovaiheessa. Sitä oli hieman vaikea käsitellä.

Sané lienee Löwin suunnitelmissa tulevina vuosina. Katseet on jo käännetty kohti vuoden 2020 EM-lopputurnausta.

– On niin paljon eri osa-aluetta, ja meillä on joukko yksityiskohtia, joiden analysointia jatkamme tulevien viikkojen aikana, päävalmentaja kommentoi.

Lähde: FourFourTwo