Manchester City on tosissaan Lionel Messin perässä.

Kerroimme aiemmin tänään BBC:n espanjalaisen jalkapallon asiantuntijan, Guillem Balaguén, arviosta, jonka mukaan julkiset puheet ja väitteet siitä, ettei City olisi kiinnostunut Messistä, ovat potaskaa.

Nyt The Times kertoo, että City on laatinut peräti 10-vuotisen suunnitelman, jonka tarkoitus on maksimoida Messin Citylle tuoma hyöty.

Alkuun Messi siirtyisi aivan normaalisti pelaamaan Man Cityn riveihin. Siinä Balaguén ja Timesin tietojen mukaan auttaa Pep Guardiolan hiljattain solmima kaksivuotinen jatkosopimus.

Cityssä pelaamisen jälkeen emoyhtiö City Football Group mahdollistaisi Messille uran jäähdyttelyn jossain konsernin muussa seurassa, kuten New York City FC:ssä, japanilaisessa Yokohama F Marinosissa tai australialaisessa Melbourne Cityssä.

Lisäksi City tarjoaisi peliuran päättymisen jälkeen Messille lähettilään pestiä seurassa.

Messin nykyinen sopimus Barcelonan kanssa kattaa tämän kauden. Se tarkoittaa, että Messi on vuodenvaihteessa vapaa neuvottelemaan minkä tahansa seuran kanssa ensi kesää koskevasta siirrosta.

Tämän hetken tiedot kertovat, että Messin tähtitieteellinen palkka ei olisi Citylle taloudellisesti ongelma, vaikka koronavirus on kurittanut jokaisen seuran taloutta.

LUE MYÖS: