Brittimedia Independentin mukaan Jügen Klopp haluaa hankkia Liverpooliin yhden uuden topparin kesän siirtomarkkinoilta.

Joukkue osti jo tammikuussa Virgil van Dijkin puolustajien ME-summalla, mutta saksalaisvalmentaja haluaa vahvistaa keskuspuolustustaan vielä yhdellä vahvistuksella.

Lähteen mukaan vaihtoehtoina ovat Newcastlen Jamaal Lascelles ja Burnleyn James Tarkowski. Kummatkin heistä tekivät juuri päättyneellä kaudella lopullisen läpimurtonsa.

24-vuotias Lascelles on Newcastlen kapteeni ja puolustuksen johtohahmo. 25-vuotias Tarkowski oli puolestaan isossa roolissa, kun Burnley pelasi erinomaisen kauden ja eteni ensi kaudeksi Eurooppa-liigaan.

Topparihankinnan lisäksi joukkue harkitsee alakertansa vahvistamista myös Englannin maajoukkueen maalivahdilla Jack Butlandilla, jonka nykyinen joukkue Stoke putosi ensi kaudeksi sarjaporrasta alemmaksi.