Kerroimme eilen siitä, kuinka 540 Liverpool-fania oli turvautunut vuokraamaan kolme yksityiskonetta varmistaakseen pääsynsä Kiovaan Mestarien liigan loppuotteluun (lue lisää). Toiset kannattajat puolestaan valitsivat pitkän ja raskaan bussimatkan lentolippujen kalleuden takia.

Nyt The Times kertoo, että noin tuhannen Liverpoolin kannattajan Kiovan lennot peruttuiinalle 48 tuntia ennen ottelun alkua. Matkanjärjestäjä Worldchoice Sports tiedotti kotisivuillaan, että sen kolme meno-paluu -lentoa peruttiin, koska yhtiö ei voinut varmistaa lentojen turvallista laskeutumista Kiovan Boryspil-lentokentälle.

Yhden charter-lennoista oli määrä lähteä torstaina ja kahden muun tänään, mutta kiista Kiovan lentoturvallisuusviranomaisten kanssa lentokoneiden kokoa koskien johti lentojen peruuntumiseen. Matkustajia tiedotettiin peruuntumisesta tekstiviestillä.

Fanien enemmistön vaihtoehdoksi näyttää jäävän paniikinomainen matkan uudelleenjärjestely tai reissun hylkääminen kokonaan. Liverpoolin ja Kiovan pormestarit, Joe Anderson ja nyrkkeilijäsuuruus Vitali Klitschko ovat tehneet parhaansa löytääkseen ongelmiin ratkaisun.

– Tämä on täyttä kaaosta. Viime päivinä perumisesta alkoi kuulua huhuja, mutta nyt fanit on sitten jätetty oman onnensa nojaan, Liverpoolin kausikortin haltija Robbie Carney kommentoi.

Carney itse aikoo nyt ottaa lautan Ranskaan, ajaa sieltä Berliiniin, lentää sieltä Riikaan ja sieltä edelleen Kiovaan ottelupäivän aamuna.

Reilut 300 Liverpoolin fania saivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä lento, jonka oli määrä lähteä torstaina, onnistuttiin saamaan ilmaan perjantaina klo 12.20 Suomen aikaa. Muut kaksi lentoa ovat kuitenkin edelleen peruttuja. Sky Sportsin mukaan koneessa oli 343 matkustajapaikkaa, ja se saatiin 90-prosenttisesti täyteen. Matkan kestoa pidennettiin kahdesta yöstä kolmeen.

Mestarien liigan huomiseen loppuotteluun odotettiin Liverpoolista kaikkiaan noin 4 000 fania.