Liverpool on vaikeuksissa Pariisin pimenevässä illassa. Jürgen Kloppin joukkue on PSG:tä vastaan 1-2-tappiolla ensimmäisen puoliajan jälkeen.

Kotijoukkue otti pelistä hallinnan heti ensimmäisten minuuttien jälkeen. Avausmaalin pariisilaiset iskivät jo 13 peliminuutin jälkeen.

Laitapuolustaja Juan Bernat viimeisteli Virgil Van Dijkin epäonnistuneen purkupallon maalin perukoille rangaistusalueen sisältä, eikä Alisson Becker ehtinyt edes hievahtaa maalillansa.

Liverpool ei onnistunut luomaan kunnollisia tilanteita, ja PSG tuplasi johtonsa nopealla vastahyökkäyksellä. Alisson torjui ensin Edinson Cavanin laukauksen, mutta Neymar seurasi tilannetta viimeistellessään pallon riparista verkon perukoille.

Liverpool näytti olevan jo täysin lyöty, kun brassilaituri tuuletti maaliansa kolmeen otteeseen seitsemän minuuttia ennen puoliaikaa.

Tilanne kuitenkin helpottui hieman, kun Ángel Di María sortui pahaan rikkeeseen kaataessaan Sadio Manén rangaistusalueen sisällä. Hetken epäröinnin jälkeen tuomari vihelsi tilanteesta Liverpoolille rankkarin täysin oikein, eikä James Milner epäonnistunut upottamaan palloa verkkoon.

Liverpool jäisi tappiolla lohkonsa kolmanneksi, jos lohkokärki Napoli voittaa Belgradin Punaista Tähden samaan aikaan pelattavassa ottelussa.