West Hamin ja Liverpoolin välinen Valioliigan maanantainen kamppailu päättyi Lontoossa lopulta 1-1 -tasapeliin.

Ottelun kummatkin osumat nähtiin ensimmäisen puolen tunnin aikana. Liverpoolin johtomaalista vastasi Sadio Mané ja West Hamin Michail Antonio tasoitti ottelun kuusi minuuttia Manén maalia myöhemmin.

West Hamilla oli loistava mahdollisuus mennä johtoon jo kahden minuutin jälkeen, kun Chicharito Hernándezille avautui paikka maalintekoon puolivahingossa. Meksikolaiskärjen laukaus meni kuitenkin hieman ohi takatolpasta ja Liverpool selvisi säikähdyksellä.

Liverpool otti pelin odotetusti hallintaansa Chichariton maalipaikan jälkeen. West Ham tyytyi puolustamaan ja odottamaan mahdollisuuksia vastaiskuihin.

Mané siirsi Liverpoolin johtoon avausjakson puolivälissä. Senegalilainen sai pallon haltuunsa boksin keskellä ja laukoi toisella kosketuksella vieraat maalin etumatkalle. Maali olisi pitänyt kuitenkin hylätä, sillä pallon Manélle syöttänyt James Milner sai pelivälineen haltuunsa ollessaan paitsiossa.

West Hamin tasoitusmaali oli varsinainen taidonnäyte. Isännät saivat vapaapotkun noin 35 metrin päässä Liverpoolin maalista. West Ham teki harjoitellun vapaapotkukuvion, jonka avulla Antonio pääsi vapaasti boksiin pallo hallussaan. 28-vuotias englantilaispuolustaja laukoi pelivälineen varmasti ohi paikoilleen jääneen Alisson Beckerin.

Liverpoolin sarjajohto tipahti päättyneellä kierroksella kolmeen pisteeseen. Manchester City menee ainakin hetkellisesti sarjakärkeen maalieron turvin, jos Pep Guardiolan miehistö kukistaa keskiviikkona Evertonin.