Liverpoolin manageri Jürgen Klopp luonnehti sunnuntain Burnley-ottelun ratkaisevaksi hetkeksi Adam Lallanan liukua, jolla tämä katkaisi Phil Bardsleyn purkuyrityksen 1–1-tasatilanteessa.

Keskikenttäpelaaja Lallana venytti pallon tielle reilun 20 metrin päässä Burnleyn maalista, ja hetkeä myöhemmin Sadio Mané pääsi laukomaan Liverpoolin johtoon.

Kotijoukkue porhalsi lopulta 4–2-voittoon, ja ottelun jälkeen Klopp ylisti Lallanan ”fantastista vastaprässikatkoa”.

– Yksinkertaisesti uskoin, että pallo oli siinä voitettavana, Lallana sanoo Liverpoolin verkkosivuilla.

– Manageri korosti, että ”Millie” (James Milner) teki saman pari viikkoa sitten Watfordia vastaan. Joskus tuollaiset hetket voivat luoda intensiteettiä ja tunnetta. Fanit huomaavat sen, ja aika ajoin se voi johtaa maaliin, Englannin maajoukkuemies jatkaa.

Voitolla Liverpool nousi pisteen päähän Manchester Citystä, joka komeilee Valioliigan kärkipaikalla kahdeksan kierrosta ennen sarjan päättymistä.

– Kolme pistettä on tietysti tärkein asia. Lopusta teimme hieman hermostuneen päästämällä maalin, mutta olosuhteet olivat vaikeat, tiivistää Lallana.