Valioliigan sarjajohtaja Liverpool yrittää palata voittokantaan Valioliigassa sunnuntaina. Jürgen Kloppin miehistön ottelut huippujoukkueita vastaan jatkuvat, kun Belgradin Punaisen tähden Mestarien liigassa tiistaina 5-0-lukemin rökittänyt Tottenham vierailee Anfieldilla.

Viime pelissä Liverpool pelasi kauden ensimmäisen tasapelinsä, ja sen myötä kahdeksan ottelun voittoputki sarjassa päättyi. Tappiokin oli Manchester Unitedia vastaan hyvin lähellä, mutta lopulta vierasjoukkue sai helpotuksen vaihtomies Adam Lallanan iskettyä tasoituksen Old Traffordilla 85. minuutilla.

Aiempien kohtaamisten tulokset puhuvat Liverpoolin puolesta sunnuntaina Spursia vastaan.

– Liverpool voitti kaikki kolme Tottenhamia vastaan pelaamaansa ottelua niin Valioliigassa kuin Mestarien liigan finaalissa Madridissa, Viasatin selostaja Mikko Innanen muistuttaa Valioliiga.comille.

Helpolla Pool ei kuitenkaan Spursia yhtenäkään kertana nujertanut. Kaksi peliä päättyi punapaitojen eduksi niukasti 2-1, Mestarien liigan finaali 2-0.

Ennen tiistain europelin voittoa Tottenham oli kyykännyt edellisissä peleissään. Lokakuun ensimmäinen päivä joukkue koki Bayern Müncheniä vastaan hurjan turpasaunan 2-7-lukemin. Heti perään Brighton kukisti pohjoislontoolaiset Valioliigassa 3-0-lukemin, ja sitä seurasi 1-1-tasapeli Watfordin kanssa kotikentällä.

– Voisin kuvitella, että tämä raporttien mukaan vakuuttava ylikävely tiistaina aiheuttaa sen, että kyllä he siitä ovat saaneet lisää virtaa vuorenvarmasti, Innanen uskoo.

Hän uskoo myös, että Liverpoolin on palattava nopeasti voittokantaan tuoreimman tasapelin myötä, jotta paikalliskilpailija Manchester City ei kuro nykyistä eroa umpeen.

– Kun Liverpool menetti nyt pari pistettä Old Traffordilla, niin kyllä heidän olisi pakko voittaa tämä. Tottenham on ollut täysin luokaton vieraissa. Mutta painotan vielä, että tiistainen voitto antaa heille virtaa.

– Liverpoolin on taas pakko ottaa voitto, se taisto on niin tiukkaa Cityn kanssa mestaruudesta. Mohamed Salahinkin pitäisi taas olla pelikunnossa, niin oi oi, mikä matsi on tulossa! selostajakonkari hehkuttaa.

Liverpool-Tottenham näkyy sunnuntaina 27.10. klo 18.25 alkaen Viasat Sport Premium -kanavalta ja suoratoistopalvelu Viaplaysta.

Viasatin Urheilukanavat ovat televisioviikon kunniaksi ilmaiseksi katsottavissa perjantaista 25.10. maanantaiaamuun 28.10. Lisätiedot löydät täältä.