UEFA:n puheenjohtaja Alexander Ceferin on sanonut, ettei hän voisi kuvitella koronaviruksen vievän Liverpoolilta sen ensimmäistä liigamestaruutta 30 vuoteen.

Ennen valioliigakauden keskeytymistä Liverpool oli kasvattanut itselleen peräti 25 pisteen johdon sarjataulukon huipulla. Liverpool tarvitsisi enää kaksi voittoa mestaruuden varmistamiseksi.

Koronaviruspandemian vallitessa puheet kauden mitätöimisestä ovat kuitenkin yltyneet. Jos kautta ei saada pelattua päätökseen, Jürgen Kloppin joukkuetta ei useiden mielestä voida julistaa Valioliigan mestariksi.

Ceferin on kuitenkin asiasta toista mieltä.

– En näe minkäänlaista selitystä sille, miksi Liverpool jäisi ilman mestaruutta, Ceferin kertoi slovenialaismedia EkipaSN:lle.

Liverpool on voittanut 29 pelaamastaan sarjaottelusta 27 peliä tällä kaudella. Kuva: Getty Images

– Jos Valioliigan ottelut jatkuvat, Liverpool tulee lähes varmasti voittamaan mestaruuden. Teoreettisesti kaikki ei ole vielä selvää, mutta käytännössä Liverpool on sen partaalla.

– Jos pelejä ei saada millään keinolla jatkumaan, meidän on silti keksittävä keino lopullisten tulosten julistamiseksi, eli myös mestarin julistamiseksi. En pysty kuvittelemaan skenaariota, missä Liverpoolia ei julistettaisi mestariksi.

[readmore from=Liverpool]

– Ymmärrän sen, että fanit tulevat pettymään, jos se tapahtuu tyhjällä stadiumilla tai liigan toimistotiloissa, mutta uskon, että he saavat mestaruutensa tavalla tai toisella.

Ceferin on kuitenkin korostanut, että UEFA:n päätavoite on pelata kaikki koronaviruksen takia keskeytyneet kilpailut päätökseen.

– Puhuin tietysti hypoteettisesti. Me tulemme olemaan valmiita vastaaviin skenaarioihin, mutta me emme keskity niiden yksityiskohtiin juuri nyt. Tällä hetkellä olemme täysin keskittyneitä kilpailuiden viimeistelemiseen pelikentillä, Ceferin jatkoi.

Lähde: Evening Standard