Liverpoolin 17-vuotias ranskalaislupaus Billy Koumetio kerää suitsutusta Jürgen Kloppin valmennusryhmältä. Koumetio teki vaikutuksen valmentajiin harjoituskauden aikana, ja hänet onkin palkittu nostolla edustusjoukkueen kokoonpanoon vaihtopenkille Community Shieldin ottelussa Arsenalia vastaan.

Hänen oli tarkoitus olla joukkueen mukana myös Chelseaa vastaan, mutta lievä loukkaantuminen pakotti hänet sivuun.

Kloppin apuvalmentaja Pep Lijndersin mukaan Koumetion pelikunto arvioidaan vielä ennen Liigacupin Lincoln-kohtaamista. Hän puhuu kuitenkin ylistävään sävyyn nuoresta topparista.

– Hän tarvitsee aikaa, mutta hän on todellinen lahjakkuus. Me haluamme antaa hänelle tarvitsemaansa aikaa, Lijnders sanoo Goalille.

– Hän on pitkä toppari ja hän on todella vahva ilmassa, muutenkin kuin erikoistilanteissa. Billy pystyy laittamaan ilmastakin pallon sinne minne haluaa. Hänen ikäisekseen, hänen ilmapelaaminen on todella hyvää.

Lijnders kertoo myös, että Koumetiosta kaavaillaan tulevaisuuden luottotopparia Liverpoolissa.

– Prässäävän joukkueen on hyväksyttävä, että vastustaja laittaa paljon pitkiä palloja. Siksi on tärkeää, että joukkueella on topparit, jotka ovat hyviä ilmassa.

– Haluamme antaa hänelle mahdollisuuden kehittyä vahvaksi toppariksi Liverpoolin tulevaisuutta varten.