Manageri José Mourinhon kokoonpanoissa usein koirankoppia vahtimaan päätynyt Luke Shaw sanoo olevansa totuuden edessä – ja niin on hänen mukaansa myös valmentaja.

Manchester United on parhaillaan Yhdysvalloissa, ja useammallakin pelaajalla on näytön paikka tulevaa kautta ajatellen.

– Seuraavat viisi peliä, niissä on kysymys ennen kaikkea kunnon osoittamisesta. Haluan kuitenkin näyttää managerille, että kuulun hänen joukkueeseensa, muutenkin kuin vain näissä otteluissa.

Peliaikaa muualla olisi varmasti irronnut Unitedia helpommin, mutta puolustajan kerrotaan kieltäytyneen hiljattain ainakin Evertonin tarjouksesta.

– Kun kaikki ovat palanneet lomiltaan, ja ovat täydessä iskussa, haluan edelleenkin olla ensimmäisenä nimenä kokoonpanolistassa.

23-vuotias oli avauskokoopanossa viime kaudella vain kahdeksassa valioliigaottelussa. Tekemistä luottamuksen löytämiseksi siis riittää.

– Seuraavan neljän viikon kuluessa on minun aikani näyttää, mihin pystyn, ja miksi ansaitsen paikan tässä joukkueessa.

Lähde: Four Four Two