Manchester Unitedin laitapuolustaja Luke Shaw on esiintynyt kuluvalla kaudella edukseen ja ollut yksi Valioliigan parhaista, ellei jopa paras omalla pelipaikallaan.

Moni odotti Manchester Unitediin kesällä saapuneen Alex Tellesin syrjäyttävän Shaw’n vasemman laitapuolustajan tontilla, mutta toisin kävi. 25-vuotias Shaw on ollut Tellesin saapumisen jälkeen kuin uudesti syntynyt ja tehnyt vahvoilla otteillaan selväksi, että pelipaikka kuuluu hänelle.

Southamptonista kesällä 2014 Manchesteriin siirtyneen Shaw’n hurja potentiaali on ollut aina tiedossa, mutta loukkaantumiset ovat haitanneet hänen kehitystään. Viime vuosien aikana englantilaispuolustaja on kuitenkin noussut sille tasolle, jota häneltä on lupa odottaa. Tästä hyvänä osoituksena Shaw’n valinta Manchester Unitedin vuoden pelaajaksi kauden 2018-19 päätteeksi.

– En ollut silloin läheskään parhaimmillani. Jos olen rehellinen, se oli melko huono kausi kaikilta. Ehkä olin vain yksi niistä, jotka erottuivat hieman enemmän muista, mutta en ollut mitenkään erikoinen, Shaw kertoi Sky Sportsin haastattelussa.

– Ehdottomasti nyt minulla on käynnissä paras ajanjakso, joka minulla on ollut. Olen onnistunut ylläpitämään tasoni ja saanut pelata paljon. Nautin siitä, ja mikä tärkeintä, pystyn taas nauttimaan jalkapallosta.

Ole Gunnar Solskjærilla on ollut merkittävä rooli Shaw’n huimaan tasonnostoon. Englantilaispuolustaja antoikin kiitosta norjalaisluotsille ja kehui hänen valmennusmetodeitaan vuolaasti.

– Hänen ihmisjohtamisensa on vertaansa vailla. Lisäksi hän käsittelee tilanteita täydellisesti, mikä on tärkeää varsinkin suuressa seurassa, kuten Manchester Unitedissa, Shaw kertoi.

– Hän ottaa paineen pois pelaajilta ja ottaa kaiken itselleen. Joskus se ei ole oikeudenmukaista, koska me olemme kentällä ja meidän on myös otettava osuutemme.

– Olen muuttunut täysin sen jälkeen, kun Ole saapui seuraan. Hän on työntänyt minut uudelle tasolle.