Keskiviikkona Manchester Cityn leiristä kantautui ikäviä uutisia, kun yksi viime valioliigakauden parhaista pelaajista Kevin De Bruyne loukkasi polvensa harjoituksissa. Hän tulee olemaan alustavien tietojen mukaan sivussa 2-4 kuukautta.

Kyseessä on ehdottomasti paha takaisku, mutta Cityn puolustaja Kyle Walker uskoo, että De Bruynen loukkaantuminen ei tule näkymään tulosten notkahtamisena.

– Kevin on huippupelaaja ja on epäonnekasta, että näin tapahtui hänelle harjoituksissa. Joukkueessamme on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi leveyttä, Walker kertoi.

– Emme luota vain yhteen pelaajaan. Tämä on joukkuepeli ja pärjäämme hyvin, on kentällä kuka tahansa. Tietenkin kyseessä on iso menetys, mutta pystymme paikkaamaan hänen poissaolonsa.