Manchester City jatkoi voittokantaansa Valioliigassa kaadettuaan Huddersfieldin kauden ensimmäisessä kotiottelussaan murskaavasti luvuin 6-1.

Isäntien suurimpana sankarina toimi argentiinalaiskärki Sergio Agüero, joka iski sarjakauden ensimmäisen hattutempun.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin avausjakson puolivälissä. Isäntien maalivahti Ederson lähetti maalipotkun Huddersfieldin boksin lähettyville, josta Agüero nappasi pelivälineen itselleen. Agüero harhautti muutaman puolustajan ja maalivahdin, sekä chippasi lopulta pallon vieraiden verkkoon.

Seuraavan kymmenen minuutin aikana Manchester City lisäsi johtoaan kahdella maalilla, kun Gabriel Jesus ja Agüero onnistuivat maalinteossa. Jon Stankovic toi Huddersfieldin kahden maalin päähän vielä ennen taukoa, mutta David Silva pisti pelin pakettiin toisen jakson alussa syntyneellä osumallaan.

Agüero viimeisteli hattutemppunsa vartti ennen päätösvihellystä ja loppuhetkillä Huddersfieldin Terence Kongolo ohjasi pallon omaan maaliin.

Pep Guardiolan miehistö on parhaillaan Valioliigan piikkipaikalla. Hallitseva mestari kaatoi avauskierroksella Arsenalin luvuin 2-0.