Tämän hetken jalkapallomaailman kuumin uutinen on Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n asettama rangaistus, jonka myötä valioliigaseura Manchester City ei saa osallistua järjestön alaisiin kilpailuihin kuten Mestarien liigaan seuraavan kahden kauden aikana.

Useat lähteet ovat jo vahvistaneet, että myös Englannin jalkapalloliitto FA on pitkään tutkinut manchesterilaisseuran toimia. Tämä tarkoittaa sitä, että lisää sanktioita voi vielä olla tulossa.

Yleisin ehdotettu rangaistus on ollut pistemenetykset tämän kauden Valioliigaan, mutta kovempiakin vaihtoehtoja on tuotu esille. UEFA:n mukaan rikkomukset koskevat vuosia 2012-2016 ja Mirrorin mukaan Man Cityn kyseisenä ajanjaksona voittamat mestaruudet voidaan viedä seuralta pois rikkomusten myötä. Näin ollen Manchester Unitedista tulisikin 2011-12-kauden mestari ja Liverpoolista kauden 2013-14 mestari.

Mirrorin mukaan joukkuetta uhkaa myös putoaminen pääsarjasta pois. Pahimpana vaihtoehtona olisi suora tippuminen Kakkosliigaan eli Englannin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.

On hyvä huomioida, että kyseinen lähde ei ole tunnettu Englannin luotettavimpana lehtenä, mutta se ei vielä suoranaisesti tarkoita, että väitteissä ei olisi mitään perää. Esimerkiksi Italian Serie A:ssa Juventus menetti kaksi mestaruuttaan ja putosi Serie B:hen vuoden 2006 Calciopoli-skandaalin myötä.