Valioliigan toisella sijalla majaileva Manchester City ollaan tunnettu jo pitkään sen rohkeasta rahankäytöstä siirtomarkkinoilla. Seura ei kuitenkaan ole tottunut hankkimaan uusia pelaajia kesken kauden.

Tänäkään talvena Manchester City ei sijoittanut penniäkään joukkueensa vahvistamiseen. Pep Guardiola piti siis sanastaan kiinni, ja pysyi uskollisena Cityn projektille.

Guardiola on luottavainen nykyiseen joukkueeseensa, eikä hän tästä syystä kaivannut uusia pelaajia tammikuun markkinoilta. Aymeric Laporte, joka on yksi seuran harvinaisia talvihankintoja vuodelta 2018, on palannut alkukauden loukkaantumisestaan ja vahvistaa täten sinipaitojen puolustusta.

Laporten ollessa poissa, keskikenttäpelaaja Fernandinho on joutunut paikkaamaan espanjalaistopparia Nicolas Otamendin ja John Stonesin rinnalla. Heistä kukaan ei kuitenkaan ole onnistunut täyttämään Laporten saappaita. Valioliigassa City on päästänyt jo 27 maalia, mikä on neljä enemmän kuin koko viime kaudella.

[readmore from=Manchester-City]

Vincent Kompanyn poistuttua seurasta viime kesänä, Manchester City harkitsi uuden topparin hankkimista. Sille olisi ollut tarvetta, sillä Kompanyn poistuminen ja Laporten loukkaantuminen ovat pääsyitä sille, miksi Manchester City ei ole onnistunut pysymään mestaruustaistossa mukana. Ei olisi yllätys, jos Manchester City hankkisi ensi kesänä jopa kaksi uutta keskuspuolustajaa, lähettäen sekä Otamendin että Stonesin matkoihinsa.

Laporten lisäksi Leroy Sané lähestyy paluuta pelikentille. Saksalaishyökkääjä pelasi viimeksi kauden alussa Liverpoolia vastaan Community Shield -kamppailussa. Hänen uskotaan olevan yhä osa Guardiolan suunnitelmia, vaikka pelaaja kävikin viime kesänä lähellä siirtoa Bayern Müncheniin.

Manchester Cityn merkittävin pelaajamyynti nähtiin Deadline Dayn lopputunneilla, kun Angeliño siirtyi lainalle RB Leipzigiin. Espanjalaispuolustaja hankittiin kesällä takaisin PSV:stä korvaamaan loukkaantunutta Benjamin Mendyä.

Man Cityn pelaajasiirrot tammikuussa 2020

Saapuneet:

Lähteneet:
Angeliño, 23, RB Leipzig, laina osto-optiolla
Patrick Roberts, 22, Middlesbrough, laina