Manchester City isännöi torstaina Liverpoolia, jonka historian ensimmäinen valioliigamestaruus sinetöityi viime viikolla. Manageri Pep Guardiola vahvisti hyvissä ajoin, että hänen joukkueensa noudattaa traditiota, ja muodostaa mestareille Guard on honourin, eli suomalaisittain kunniakujan, näiden astellessa Etihadin nurmelle.

Katalonialaisen mietteet ennen sinänsä merkityksetöntä valioliigaottelua olivat filosofissävytteisiä.

– Totuus on, että hävisimme mestaruuden seitsemää peliä ennen kauden päätöstä. Haasteemme oli pitää se, mutta se ei onnistunut koska emme löytäneet riittävää jatkuvuutta otteisiimme.

Liverpoolin kauden ollessa jäljellä olevia pelejä lukuunottamatta jo paketissa, on Guardiolan ryhmällä edessään vielä mahdollisuudet niin FA Cupissa, kuin Mestarien liigassa.

– Meillä on edessämme uskomattomia asioita, ja haavennamme palata semifinaalin (Arsenalia vastaan) jälkeen toistamiseen Wembleylle.

Valioliigaotteluillakin on sijansa haaveiden tavoittelussa.

– Jokainen peli on mahdollisuus lähestyä huippuvirettä, siksi niistä kaikki ovat tärkeitä.

Vuosien 2019 ja 2020 valioliigamestarien kohtaaminen alkaa kello 22.15 Suomen aikaa.

Lähde: Man City