Shakhtar Donetskin keskikenttäpelaaja Fred on yhdistettyä tällä kaudella Ukrainan sarjaa isompiin ympyröihin. Vahvinten ja pisimpään häntä on huhuttu Manchester Cityyn, mutta myös Manchester United on tullut mukaan kilpailuun.

Pitkään vaikutti, että City on viemässä manchesterilaisseuroista pidemmän korren, mutta nyt arvostettu brittimedia The Times uutisoi, että tilanteessa on tapahtunut käänne.

Man City yritti ostaa 25-vuotiasta Frediä itselleen jo tammikuussa. Osapuolet eivät kuitenkaan päässeet sopuun siirrosta. Tuoreiden tietojen mukaan City ei enää ole kiinnostunut hänestä ja siirto Etihad Stadiumille on epätodennäköistä.

Tämä tarkoittaisi sitä, että Man United olisi enää ainoa Fredistä kiinnostunut seura, joten sen ei tarvitse enää kilpailla paikallisvastustajansa kanssa vaan päästä enää yhteisymmärrykseen Shakhtar Donetskin kanssa.

[readmore from=Fred]

Kuusi ottelua Brasilian maajoukkueessa pelanneella Fredillä uskotaan olevan 40-60 miljoonan euron hintalappu.