Manchester Cityn mestaruus varmistui sunnuntaina yllättävällä tavalla sarjakakkosen Man Unitedin hävittyä kotikentällään 0-1 Valioliigan hännänhuipulle West Bromwichille (raportti).

Unitedin manageri José Mourinho ei ryhtynyt selittelemään, vaan myönsi pelin jälkeen itsekin joukkueensa esityksen olleen hengetön ja pelisuunnitelman vastainen.

– Saimme ansaitsemamme rangaistuksen, sillä olimme monimutkaisuuden mestareita, ”The Special One” kommentoi Sky Sportsille pelin jälkeen.

– Kaikki oli monimutkaista eivätkä pelaajat halunneet pelata yksinkertaisesti. Kaikki oli hidasta. Aina yksi kosketus lisää, yksi kikka lisää, yksi käännös lisää, ja sitten pallo oli menetetty.

– Pelissämme ei ollut sujuvuutta. Emme sinänsä ansainneet tappiota, mutta annoimme heille tilaisuuden voittaa ottelun olemalla vahvoja puolustuksessa ja haistamalla mahdollisuuden erikoistilanteissa, portugalilainen perusteli.

Vain kahdeksan päivää aiemmin United oli lykännyt Cityn mestaruusjuhlia nousemalla 0-2 -tappioasemasta 3-2 -voittoon. Mourinho uskoo, että siinä ottelussa kylvettiin sunnuntaisen tappion siemen.

– Minulla on runsaasti kokemusta eikä se minuun vaikuttanut. Olen voittanut kahdeksan mestaruutta enkä mene kuuhun siksi, että voitin Manchester Cityn. Siitä pelistä sai vain kolme pistettä.

– Monet muut lensivät silti kuuhun, koska voitimme Manchester Cityn. Ikään kuin se voitto olisi kaikkien aikojen tärkein juttu. Minä olen voittanut liian paljon, jotta olisin onnellinen vain yhden ison voiton takia.

– Taistelin sitä vastaan viikon aikana, koska aistin sen. Oli helppo huomata, että joidenkin pelaajien asenne oli erilainen muihin viikkoihin verrattuna: rento ja liian tyylikäs, ja siksi meistä tuli monimutkaisuuden mestareita.

– Ansaitsimme ehdottomasti tämän rangaistuksen, Mourinho tähdensi.