Manchester Evening News uutisoi, että José Mourinho on kertonut Manchester Unitedin seurajohdolle, että hän haluaa uuden jatkosopimuksen sekä Juan Matalle että Ander Herreralle.

Molemmat heistä ovat edustaneet manchesterilaisseuraa vuodesta 2014 alkaen. Mata siirtyi Old Traffordille kyseisen vuoden tammikuussa ja Herrera kesällä puoli vuotta myöhemmin.

Kummankin heidän sopimus on päättymässä kuluvan kauden päätteeksi. Jos he eivät allekirjoita uusia jatkosopimuksia ennen tammikuuta, ovat he vapaita neuvottelemaan muiden seurojen kanssa.

Loukkaantumisista alkukaudesta kärsinyt Herrera on pelannut tällä kaudella kahdessa valioliigaottelussa. Maalinteossakin kertaalleen onnistunut Mata puolestaan viidessä sarjaottelussa.