Manchester Unitedin kannattajaksi tunnustautunut entinen valioliigahyökkääjä Jonatan Johansson odottaa pelonsekaisin tuntein sunnuntai-iltaa. Manchester United saa tuolloin Old Traffordille vastaansa Liverpoolin.

– Fanina täytyy tietysti lähteä positiivisin mielin kamppailuun. Kyseessä on loistavan historian omaava matsi, mutta kyllä tällä kertaa näyttää vaikealta Man Utd:n kantilta, Johansson myöntää Valioliiga.comille.

Manchester United joutuu todennäköisesti otteluun ilman David de Geaa ja Paul Pogbaa.

– Isoja poissaoloja, eikä missään nimessä helpota sunnuntain urakkaa. Unitedin suurin ongelma on ollut maalien tekeminen. Valitettavasti joukkue ei pysty nykyisellään edes luomaan maalipaikkoja, silloin on erittäin vaikea voittaa, ”Tintti” tuskailee.

– Missä on Romelu Lukaku, kun häntä tarvittaisiin, voidaan tällä hetkellä pohtia, mutta eipä taaksepäin katsominen tässä tilanteessa auta tippaakaan.

Johanssonin mukaan Liverpool on tällä hetkellä niin kovassa iskussa, että sunnuntailta ei kannata suuria odottaa kotijoukkueen kantilta.

– Pari kertaa Liverpool on meinannut stiplata, mutta on pystynyt hirveällä tsempillä ja rutiinilla pysymään maksimipinnoissa toistaiseksi. Enkä kyllä valitettavasti näe mitään syytä, miksi se ei jatkaisi putkeaan myös sunnuntaina, Johansson pohtii.

Hyökkääjäsuuruuden mukaan Manchester Unitedin on pakko lähteä hyökkäämään aktiivisesti. Tässä voi hänen mukaansa piillä myös tuhon siemen.

– Puolustamalla et voi voittaa yhtään peliä, mutta jos Liverpoolia vastaan lähdetään avoimesti hyökkäämään, voi omissa kolista armottomasti. Vähän on manageri Ole Gunnar Solskjær nyt puun ja kuoren välissä, valitettavasti, Jonatan Johansson päättää.

Katso Valioliigan huippuottelu Manchester United-Liverpool sunnuntaina 20.10. klo 18.30 Viasatin jalkapallokanavalta tai Viaplay-suoratoistopalvelusta.